29.01.2025 10:06
Sportin pieni suvantovaihe jatkui viime viikon peleissä, joissa kahdesta kotipelistä saldona oli vain yksi piste. Tällä kertaa maalin pelit kääntyivät vieraille, kun keskiviikkona SaiPa oli etevämpi lukemin 3-4 ja lauantaina JYP otti lisäpisteen jatkoajalla lukemin 2-3. Nyt laivaa lähdetään kääntämään kotiyleisön vahvalla tuella. Ylivoimapelaamiseen tehdyt pelaajamuutokset toimivat hyvin ja neljä ylivoimaa tuottivat kaksi maalia. Varsinkin Carl Mattssonin tulo mukaan toi lisävariaatioita kiekon alueelle tuomiseen. Tiukassa sarjatilanteessa, jossa jokainen piste on erittäin tärkeä, erikoistilannepelaamisen toimiminen korostuu. Lisähaastetta kokoonpanoihin loukkaantumisten lisäksi toi Martin Hanzlin palaaminen loppukaudeksi kotimaahansa Tšekkeihin.
Mikko Manner on luotsannut HPK:n kovaan liitoon ja se kolkuttelee jo pisteen päässä viimeisellä pudotuspelipaikalla olevan Sportin takana. Hyvällä itseluottamuksella vauhdikasta kiekkoa pelaava hämeenlinnalaisryhmä on tammikuun 8 pelissä kerännyt 16 pistettä. Viiden ottelun kuntopuntarissa se on kolmantena 11 pisteellä kun Sportin sijoitus vastaavalla jaksolla on 15. (3 pistettä). Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, ja molemmat ovat venyneet ylitöiden puolelle - lisäpisteet ovat jääneet aina kotijoukkueelle. Isoista pisteistä siis taistellaan jälleen. Nyt mitataan niin joukkueen kuin kannattajien paineensietokykyä, kun aina haastava Kerho saapuu Vaasaan. Täysi ralli päälle alusta saakka!