Vaasan Sportin 2015-16 Liigajoukkueen rakennusprojekti on hyvällä mallilla. Uusimpana vahvistuksena kotkapaidan pukee päälleen kaksivuotisella sopimuksella seinäjokelaislähtöinen puolustaja Aleksi Laakso. Myös toinen S-Kiekon kasvatti, hyökkääjälupaus Jesse Rantamäki jatkaa Sportissa niin ikään kahden vuoden sopimuksella.
Laaksolle, 25, Kuparisaari on tuttu paikka myös kotijoukkueen paidassa, sillä hän edusti Sportia Mestismestaruuteen päättyneellä kaudella 2010-11 yhteensä 33 pelin verran lainasopimuksella Espoon Bluesista. 181 senttinen ja 83 kiloinen leftin puolustaja tuo myös joukkueeseen lisää kaivattua pohjalaisuutta: Laakso on Seinäjoen S-Kiekon kasvatteja.
Liigassa Laakso on pelannut jo lähes 250 runkosarjan ottelua, lisäksi Laakso on pelannut sekä juniori- että A-maaotteluita. Liigadebyytti tuli kaudella 2009-10 Espoossa, mutta lopullisen läpimurtonsa vahva kiekollinen puolustaja on tehnyt kolmen viime kauden aikana HPK:n riveissä. Kuluneella kaudella Laakso pelasi keskimäärin yli 18 minuuttia ottelussa ja HPK:n vaisusta kaudesta huolimatta jäi +/- tilastossa plussan puolelle (+1). Laakson odotetaankin tuovan lisää tehoja sekä käsiä Sportin ylivoimapelaamiseen.
Urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä on tyytyväinen saadessaan Laakson Vaasaan.
- Hienoa saada Aleksi takaisin. Hän on meille tuttu pelaaja vaikkakin on kehittynyt paljon pelaajana siitä ajasta, kun viimeksi oli täällä. Hän tulee olemaan kiekollisena puolustajana iso palanen ensi kauden joukkuettamme. Hienoa myös, että pystytään tuomaan alueen kasvatteja takaisin Pohjanmaalle.
Yksi kevään Sport-yllättäjistä oli vasta 18-vuotias hyökkääjälupaus Jesse Rantamäki, joka kaikkien yllätykseksi raivasi tiensä pelaavaan kokoonpanoon Liigajoukkueessa. Rightin puolelta ampuva Rantamäki pelasi seitsemässä pelissä osoittaen ennakkoluulotonta taistelua jokaisessa vaihdossa ja näyttäen jo nyt pysyvänsä hyvin mukana Liigavauhdissa. Seinäjoelta muutama vuosi sitten Vaasaan siirtynyt Rantamäki jatkaa Sportissa kahden vuoden sopimuksella.
- Nuori Rantamäki näytti loppukaudesta, että pystyy jo nyt pelaamaan Liigassa yksittäisiä pelejä. Paljon on töitä vielä edessä ja varmasti ensi kausi menee pitkälti vielä isossa roolissa A- junioreissa. Jos ja kun jaksaa tehdä töitä ja kehitys jatkuu, niin Jesse tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeä osa Sportin edustusjoukkuetta. Tämä on myös hyvä päänavaus ja osoitus JuniorSportin pelaajapolusta: alueen pelaaja tulee tänne B-junioreihin ja muutaman vuoden kuluttua ansaitsee Liigasopimuksen, päättää Jämsä.