Risto Dufva jatkaa päävalmentajana kaksi seuraavaa kautta
”Lauman voima on löytynyt”

Vaasan Sport on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen päävalmentaja Risto Dufvan kanssa. RD nähdään Sportin peräsimessä kevääseen 2024 saakka.

Risto Dufva on näyttänyt sekä suurta kotkasydäntä että rautaista ammattitaitoa Sport-vuosien aikana. Liigajoukkueen urheilullinen kehitys on ollut vahvaa, hän on tuonut kokemuksellaan näkemystä ja jatkumoa toimintaan.

Olemme luoneet omanlaisen tyylin ja toimintatavan Sportille. Mielelläni jatkan prosessia vielä seuraavat kaksi kautta ja olisi ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni organisaatiossa jatkaisi. Saataisiin jatkumo, jota minä ja seura haluaa. Kuitenkin kaikki hyvät jutut, missä olen itse ollut mukana tai Liigassa vierestä seurannut, on toteutettu pitkän kaavan kautta, sanoo Risto Dufva.

RD saapui Vaasaan marraskuussa 2019 ja prosessi on ollut nousujohteinen.
- Lauman voima on löytynyt. Tämän syksyn vahvat esitykset ovat olleet selkeä jatkumo viime kaudesta ja uskomme, että pystymme sitä myös edelleen jatkamaan ja kehittämään. Meillä on vähän erilainen tyyli kuin aikaisemmin on ollut, olemme olleet rohkeita omissa ratkaisuissamme ja siitä pidetään kiinni. Olemme onnistuneet luomaan positiivisen lauman paineen, joka näkyy kaikessa tekemisessämme. Se on myös vaatinut oman aikansa, ensin syntyy lauma, joka tuottaa lopulta saavutustarpeen sisältäpäin.

Kaiken keskiössä on arki.
- Hyvän arjen merkitys on kaikki kaikessa – mitä arki keskenämme on, määrittelee hyvin pitkälle toimintaamme. Kun arki on kunnossa ja on kivaa, voidaan odottaa parempaa tulosta. Meillä oli jo viime vuonna kivaa ja on edelleenkin.

Vaikka on kivaa, on kiekko myös kovaa.
- Liiga on ammattilaisurheilua ja ammattiurheiluun kuuluu menestyksen hakeminen niillä resursseilla ja ideoilla mitä sillä hetkellä on käytössä. Sitä ollaan tehty Vaasassa aikaisemmin ja tehdään jatkossakin. Mekin olemme tehneet jotain pieniä korjausliikkeitä matkan varrella – ollaan yritetty jollain tyylillä ja nyt yritetään tällä. Ensimmäinen iso askel prosessissa on ollut oman tyylin luominen ja sen toteuttaminen. Työ jatkuu, toteaa RD lopuksi.

”Sovitaan mitä tehdään ja tehdään mitä sovitaan”

Seuran toimiston puolella ollaan selvästi tyytyväisiä syntyneeseen jatkosopimukseen. RD:n kiekkosydän näkyi haasteellisella viime kaudella.
- Risto oli viime kaudella mukana koronatalkoissa isolla sydämellä. Hän tiedosti seuran isot haasteet ja teki kaikkensa Sportin eteen. Ammattilaisen otteissa paloi myös aito halu auttaa seuraa vaikeina aikoina, kiittelee Hockey-Team Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.

Kurténin mukaan Vaasassa ollaan nyt oikealla tiellä.
- Haluamme tulevina vuosina edelleen vahvistaa ja kehittää seuran toimintaa. Uusi areena luo tälle hyvät puitteet ja vahva urheilumenestys mahdollistaa puitteiden hyödyntämisen täysimääräisesti.

Urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä näkee Dufvan jatkon tärkeänä.
- Meillä on oikea suunta ja RD:n jatko mahdollistaa seuraavien kehitysaskelien ottamisen. Prosessi on kesken ja tällä jatkumolla pystymme ulosmittaamaan maksimaalisen hyödyn Sportin eduksi, toteaa Jämsä.

RD on tuonut myös kokemusta ja näkemystä ammattiurheiluun.
- Reilu ja tinkimätön vaatimustaso huokuu tänä päivänä kaikessa toiminnassa. Sovitaan mitä tehdään ja tehdään mitä sovitaan. Kahden vuoden jatkosopimuksella saadaan jatkumo tähän positiiviseen kehitykseen ja nyt voimme siirtää näitä toimintatapoja myös junioripuolelle. Keskustelut on jo aloitettu ja tällä hetkellä tehdään yhdessä suuntaviivoja tuleville vuosille, lopettaa Jämsä.

Risto Dufva fortsätter som huvudtränare de kommande två säsongerna
”Vi har hittat flockens styrka”

Vasa Sport har ingått ett 2-årigt avtal med ligalagets huvudtränare Risto Dufva. RD kommer nu att träna ligalaget fram till våren 2024.


Risto Dufva har visat både ett stort örnhjärta och yrkeskunnande på hög nivå under sina år i Sport. Ligalagets utveckling har varit positiv och han har med sin erfarenhet bidragit med både kunnande och långsiktighet i verksamheten.

- Vi har hittat flockens styrka. Höstens starka prestationer är ett resultat av förra säsongen och vi kan fortsätta med att bygga och utveckla vår verksamhet. Vi har valt en lite annorlunda stil än tidigare – vi har varit modiga i vår val och vi kommer att fortsätta på den vägen. Vi har lyckats skapa ett positivt tryck inom flocken och det syns inom allt det vi gör. Det har tagit sin tid, först föds flocken som sedan själv avgör vad flockens medlemmar tillsammans vill uppnå.

Vardagen ligger i centrum.
- En bra vardag är ytterst viktig – hur vi lyckas i vardagen av avgörande för vår verksamhet. Då vardagen är i skick och vi kan njuta av den kan vi förvänta oss bättre resultat. Vi hade en bra vardag redan ifjol och det har vi också nu, avslutar Dufva.

Efter ett tufft fjolår ser framtiden ljusare ut.
- Risto ställde verkligen upp ifjol, då klubben gick igenom en tuff tid. En stor eloge för hans jobb inte bara på plan utan också utanför, säger Vasa Sports VD Tomas Kurtén.

- De kommande säsongerna vill vi fortsätta att stärka klubbens verksamhet. Den nya arenan ger oss goda möjligheter till detta och en stark sportslig utveckling ger oss möjlighet att optimera de nya faciliteterna, avslutar Kurtén.

Också Vasa Sports sportchef Markus Jämsä är nöjd med avtalet.
- Vi har rätt riktning och Dufvas 2-åriga avtal ger oss möjlighet att fortsätta processen. Vi har ny en möjlighet att fortsätta arbetet med den sportsliga verksamheten både gällande ligalaget och juniorstigen. Båda processerna är under arbete och vi fortsätter att utveckla verksamheten de kommande åren, säger Jämsä.