16.02.2017 21:27
Sportin vierasreissusta tuli lopulta totaalinen pannukakku, kun SaiPa päihitti kotkapaidat torstaina Lappeenrannassa 1–0 (1–0, 0–0, 0–0).
Sport aloitti kolmen ottelun viikkonsa tiistaina tappiolla KooKoolle, ja vaisut otteet saivat jatkoa myös torstaina. Ottelun ainoa maali nähtiin jo avauserässä, kun SaiPan Tomi Leivo ohitti Sportin maalilla ottelussa torjuneen Veini Vehviläisen.
Sport hallitsi kiekkoa, mutta puski hyökkäyksiään SaiPan puolustukseen. Juonikkuus ja ratkaisut hyökkäysalueella jäivät kuitenkin heikoiksi, eikä todellista halua maalintekoon löytynyt tarpeeksi ottelun voittamiseen.
Toisessa erässä SaiPalla oli jopa paremmat paikat maalintekoon. Avauserässä osunut Leivo kilautti vastahyökkäyksestä ylärimaan, ja kerran Vehviläinen otti ison torjunnan ylivoimahyökkäyksestä.SaiPan maalilla Frans Tuohimaa torjui nollapelin 39 torjunnalla. Mukaan mahtui muutama loistotorjunta, mutta lukuisista vedoista huolimatta Sport ei toden teolla testannut maalivahtia.
Kotkapaidat pelasivat lähes kahdeksan minuuttia ylivoimaa, mutta läpi kauden jatkuneet ongelmat näkyivät jälleen paikkojen rakentelussa.
Kolmannessa erässä Sport paineisti jatkuvasti, mutta SaiPa tukki maalinedustansa hyvin. Pitkät kulmapelit eivät tuottaneet Sportille tilanteita, vaan kiekkoa jouduttiin roiskimaan pienistä kulmista Tuohimaata kohti.
Runkosarjaa on ottelun jälkeen jäljellä yhdeksän ottelua. Sport jatkaa pelejään ensi lauantaina Kuparisaaressa HIFK:ta vastaan.
Sport–HIFK lauantaina 18. helmikuuta kello 17:00 – Osta liput tästä! Sport–Kärpät tiistaina 21. helmikuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!Sport–Lukko tiistaina 28. helmikuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!Sport–KalPa tiistaina 7. maaliskuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!Sport–Ilves maanantaina 13. maaliskuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!