Tappara sai viimeisen sanan maalirikkaassa ottelussa

OTTELURAPORTTI: TAPPARA-SPORT 6–5

Tappara ja Sport pelasivat tiistaina 11 maalin ottelun, jonka lopuksi kirvesrinnat poistuivat kaukalosta voittajina lukemin 6–5 (0–2, 3–2, 3–1).
Sport ja Tappara tahkosivat jälleen maalin pelin. (Kuva: Samppa Toivonen)

Sportin ja Tapparan väliset ottelut ovat usein olleet maalijuhlaa, eikä tiistai-iltainen kohtaaminen Hakametsässä tehnyt poikkeusta. 11 maalia, useita hukattuna johtoja ja lopulta katkera loppu punavalkoisesta näkökulmasta katsottuna.

Kumpikaan joukkue ei avauserässä juhlinut paikoilla. Tauolle lähdettiin silti Sportin 0–2-johdossa, kun Mikko Pukka ja Joonas Komulainen onnistuivat maalinteossa.

Tappara käänsi ottelun toisen erän ensimmäisellä puoliskolla. Otso Rantakari aloitti maalinteon, Martin Røymark tasoitti ja Jukka Peltola vei kirvesrinnat ensimmäistä kertaa johtoon. Sportin vastaus oli kuitenkin välitön, kun Olavi Vauhkonen osui kahdesti reiluun minuuttiin Ville Viitaluoman esitöistä.

Tappara tuli jälleen tasoihin kolmannen erän alussa, kun Veli-Matti Savinainen ampui loistopaikasta 4–4. Kotijoukkue meni johtoon Otto Rauhalan maalilla, jonka jälkeen Sportin maalilla ottelun aloittanut Rasmus Rinne vaihdettiin Mika Järviseen.

Taikuri-Viitaluoma taikoi hatustaan vielä yhden huippusyötön ja Tomi Körkkö tulitti lukemiksi 5–5. Tästä seurannut kahden jäähyn putki kuitenkin osoittautui lopulta ratkaisevaksi, kun Jani Lajunen ohjasi ylivoimalla Tapparan kuudennen ja illan viimeiseksi jääneen osuman.

Sport haki vielä lopussa tasoitusta kuudella neljää vastaan, mutta Tappara selvisi loppusummeriin ilman takaiskua.

Maalivahdeille Hakametsän ilta oli kaikkea muuta kuin helppo. Tapparan maalilla Dominik Hrachovinalle kirjattiin ottelussa 18 torjuntaa ja Sportin maalivahdeille yhteensä 15 torjuntaa. Useimmat laukauksista olivat kuitenkin täysin ottamattomia, eikä kumpikaan päävalmentajista voi olla tyytyväisiä joukkueidensa puolustuspelaamiseen. Silti esimerkiksi Tapparan 5–4-maali meni luvalla sanoen helposti, eikä maalivahdeille voi antaa ottelusta puhtaita papereita.

Sportin pelit jatkuvat torstaina kotiottelulla KalPaa vastaan. Liput otteluun linkin kautta!


HUIPPUHETKET


SARJATAULUKKO


SEURAAVA KOTIOTTELU


Sport–KalPa torstaina 24.11. kello 18:30.