17.08.2017 21:39
Sport ja Tappara pelasivat torstai-iltana Kuparisaaressa vauhdikkaan ja kovatempoisen ottelun. Hallitseva mestari näytti kotijoukkueelle Liigan kärjen tason ja nappasi voiton lukemin 3-6 (0-2, 2-2, 1-2).
Tappara oli niskan päällä ottelun alusta saakka. Se hyökkäsi nopeasti ja vaivattomasti kohti Rasmus Rinteen vartioimaa maalia. Vieraiden ensimmäinen ylivoima tuotti myös ottelun avausosuman, kun Jukka Peltola osui maalin edestä. Tapparan 0-2-taukojohdon viimeisteli puolestaan Tomas Zaborsky.
Sportin paikat avauserässä olivat vähissä. 0-2-tilanteessa niitä irtosi pariin otteeseen, mutta Antti Kalapudaksen tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa kukaan ei päässyt.
Matti Järvinen vei Tapparan jo 0-3-johtoon toisen erän alussa, mutta Sport tuli vielä, ja Joonas Komulainen taisteli 1-3-kavennuksen ottelun puolivälin jälkeen. Niko Ojamäki vei vuorostaan Tapparan 1-4-johtoon, mutta lukemat muuttuivat nopeasti, kun Aleksi Ainali onnistui kaventamaan.
Tapparan maalille 2. erän puolivälissä vaihdettu Christian Heljanko sai otteluun vaikean alun, sillä kaksi ensimmäistä laukausta upposivat selän taakse. Ainalin 2-4-maalin jälkipyykki käytiin Erik Riskan ja Tapparan Aleksi Salosen välillä. Molemmat saivat nyrkkitalkoista 5+20-minuuttiset ja aikaiset suihkukomennukset.
Sport oli toisen erän lopussa hyvin mukana pelissä, mutta lisäosumia ei enää nähty. Kaksi nopeaa maalia toivat kuitenkin uskoa joukkueen pelaamiseen ja Tapparaa pystyttiin haastamaan. Sport ei kuitenkaan pystynyt esittämään viime keskiviikkoisessa KooKoo-ottelussa nähtyä kiekollista pelaamistaan, vaan aktiivinen vierasjoukkue onnistui rikkomaan kotijoukkueen pelinrakentelua.
Ratkaisun makua oli ilmassa kolmannen erän alussa, kun Juhani Jasu laukoi kirvesrinnat 2-5-johtoon Rinteen patjan ja kilven välistä. 2-6-osumalle Rinne ei puolestaan voinut mitään, vaan Kristian Kuusela pääsi siirtämään kiekon tyhjään maaliin Robin Salon epäonnistuneen purkukiekon seurauksena.
Sport kaunisteli vielä lukemia kertaalleen, ottelun hienoimmalla maalilla. Oskari Manninen ja Michael Parks petasivat ja Markus Nenonen pääsi laukomaan kiekon vaivattomasti puolityhjään Tappara-maaliin. Viimeinen osuma oli kuitenkin pelkkää kosmetiikkaa, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä.
Sportin seuraava harjoitusottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Kärppiä vastaan Vaasassa.Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)
06:37 0-1 Jukka Peltola (Tomas Zaborsky, Juhani Jasu) YV13:41 0-2 Tomas Zaborsky (Valtteri Kemiläinen, Mikko Lehtonen)21:45 0-3 Matti Järvinen (Mikko Lehtonen, Valtteri Kemiläinen)30:39 1-3 Joonas Komulainen (Markus Kankaanperä) SR31:33 1-4 Niko Ojamäki (Otso Rantakari, Aleksi Elorinne)32:09 2-4 Aleksi Ainali (Filip Riska)41:59 2-5 Juhani Jasu (Otto Rauhala, Aleksi Elorinne)53:48 2-6 Kristian Kuusela (Veli-Matti Vittasmäki)59:15 3-6 Markus Nenonen (Michael Parks, Oskari Manninen)
Torjunnat:Rasmus Rinne (Sport): 9+12+8=29Dominik Hrachovina (Tappara): 9+3+0=12Christian Heljanko (Tappara): 0+2+6=8
Kokoonpano:
13 Erik Riska – 24 Filip Riska – 44 Aleksi Ainali28 Markus Nenonen – 39 Ville Viitaluoma – 17 Michael Parks10 Sam Povorozniouk – 51 Antti Kalapudas – 25 Joel Kiviranta21 Tomi Körkkö – 30 Joonas Komulainen – 23 Olavi Vauhkonen
41 Oskari Manninen – 63 Joni Tuulola12 Markus Kankaanperä – 57 Niklas Nevalainen4 Robin Salo – 81 Ari Gröndahl7 Tony Sund
32 Rasmus Rinne (60 Mika Järvinen)