02.03.2017 21:43
Sport kärsi torstai-iltana seitsemännen tappionsa putkeen, kun se hävisi HPK:lle lukemin 3–0 (1–0, 1–0, 1–0).
Sport jäi kolmannessa ottelussa putkeen ilman tehtyä maalia. Joukkueen maaliton putki on kestänyt nyt lähes 200 minuuttia. Torstaina kärsityn tappion, ja Ilveksen voiton myötä pudotuspeliviiva karkasi seitsemän pisteen päähän.
HPK onnistui avausmaalissaan 1. erän alussa ylivoimalla. Juho Keränen ohjasi läheltä kiekon aivan yläputken alle, ja videotarkistuksen jälkeen lukemat tulostaululla muuttuivat 1–0:een.
Sport laukoi avauserässä 17 kertaa kohti HPK:n maalilla pelannutta Emil Larmia. Paikkoja tasoituksen tekemiseen oli riittävästi, mutta tällä hetkellä joukkue on maalinteon suhteen niin kipsissä, eikä edes onni ollut mukana.
Toinen erä alkoi jälleen Sportin osalta kehnosti, kun Janne Lahti tuplasi kotijoukkueen johdon 2–0:aan. HPK kontrolloi peliä tahtonsa mukaan, eikä edes Niklas Hagmanin viiden minuutin rangaistus potkaisemisesta tuottanut sille hankaluuksia, sillä kotkapaitojen ylivoima jäi todella kehnoksi.
Kolmannessa erässä Sport haki isolla riskilläkin avausmaaliaan. Tämä tuotti HPK:lle paikkoja läpiajoista, mutta Veini Vehviläinen teki maalillaan voitavansa. Oskari Mannisen maskin takaa tullutta laukausta maalivahti ei kuitenkaan nähnyt, ja lukemat muuttuivat 3–0:aan päätöserän alkuminuuteilla.
Mannisen maali jäi myös ottelun viimeiseksi. Sport ei avauserän jälkeen enää pystynyt haastamaan kotijoukkuetta tosissaan, vaan kaikesta tekemisestä paistoi turhautuneisuus.
Runkosarjaa on jäljellä vielä neljän ottelun verran. Seuraava ottelu pelataan lauantaina hirmukuntoisen JYPin vieraana Jyväskylässä.
Sport–KalPa tiistaina 7. maaliskuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!Sport–Ilves maanantaina 13. maaliskuuta kello 18:30 – Osta liput tästä!