15.10.2020 10:37
Tampereen keskiviikkoillassa nähtiin hyvin odotetunlainen avauserä, jossa isäntäjoukkue Tappara pyrki hallitsemaan kiekkoa ja vierailija Sport keskittyi tarkkaan puolustuspelaamiseen sekä sen kautta auenneisiin vastahyökkäyksiin. Tapparan paras paikka tuli jo ensimmäisessä vaihdossa auenneesta 3-1 hyökkäyksestä, joka tyrehtyi huonoon viimeiseen syöttöön. Kurinalaisesti puolustanut Sport piti Tapparan poissa maalipaikoista erän loppuun saakka ja avauserä jää maalittomaksi. Viimeisellä minuutilla tuleva hyökkäyspään 2+2 minuutin jäähy Sportille luo kotijoukkueelle hyvän mahdollisuuden avausmaalin hakemiseen toisen erän alussa.
Sport kestää mallikkaasti lähes neljän minuutin alivoiman ja toisen erän avauspuoliskolla nähdään vuoron perään pitkiä pyörityksiä toisen kenttäpäädyssä. Lähimpänä maalia käy puolustaja Niklas Nevalainen, mutta Dominic Hrachovina torjuu vaivoin. Erän puolivälin jälkeen Tappara on vuorostaan lähellä, mutta Rasmus Reijola selvittää avopaikan hieman tuurillakin. Tilanteesta illan kolmas alivoima Sportille. Alivoima toimii ensimmäisen minuutin hyvin, mutta väärä vaihto avaa Tapparalle sauman kahden miehen ylivoimalla. Alivoimakolmikko Reijolan johdolla kestää eikä tamperelaisten ylivoima saa tulosta sitä seuranneella 5-4 ylivoimallakaan. Alivoimien jälkeen Sport järjestää vahvan myllyn Tapparapäätyyn, mutta kuparista Hrachovinaa ei kyetä ohittamaan. Kakkoserässä on kokonaisuudessaan molemmilta parempaa peliä, mutta maalittomana jatketaan 40 minuutinkin jälkeen.
Kolmannen erän alussa hyvin pelannut Sport-ketju Stålberg-Virtanen-Paukku järjestää hyvän myllyn Tapparamaalille, mutta ilman tulosta. Sportin illan ensimmäinen ylivoimamahdollisuus koittaa kolmen minuutin kohdalla. Alkukauden haasteet jatkuvat, kiekkoa ei saada kunnolla rauhoitettua hyökkäyspäätyyn ja erikoistilanne kuivuu kasaan. Heti perään koittaa toinen ylivoima, kun Tappara vuorostaan ottaa jäähyn väärästä vaihdosta. Tämä yv on jo selkeästi parempaa, mutta vetoja ei saada toimitettua vaarallisesti maalille saakka. Viimeiselle kympille lähdetään edelleen maalittomassa tilanteessa. Tappara rakentaa loppuminuuteilla muutaman potentiaalisen maalipaikan, mutta Rasmus Reijola pitää maalinsa puhtaana kuten myös virkaveli Hrachovina, joten 0-0 tilanteesta jatkoajalle.
Jatkoilla molemmilla on omat paikkansa ja ratkaisu nähdään ajassa 62:42. Kultakypärä Jonne Virtanen suojaa loistavasti kiekkoa sinisen päällä ja kurvaa maalintekoon. Siirto kämmenelle ja kiekko Hrachovinan längistä sisään. Näin voitto ja lisäpiste Sportille.
Hieno taistelu jälleen kerran kotkapaidoilta. Jokainen täytti tonttinsa erinomaisesti ja totta kai Reijolan toinen peräkkäinen nollapeli oli tärkeä voiton tukipilari. Puolustuksessa ensimmäisen Liiga-pelin lähes puoleentoista vuoteen pelannut, loukkaantuneen Stuart Percyn korvannut Eemeli Ylitalo debytoi hienosti Juho Tommilan pakkiparina. Päävalmentaja Risto Dufva oli lehdistötilaisuudessa tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen.
– Tämä oli vasta neljäs peli meille ja koko ajan etsitään sekä kehitetään joukkueelle sielua. Meillä on haastava vieraspeliohjelma, jolloin pitää olla joka ilta taisteleva joukkue ja sitä kautta ansaita pisteitä. Tänään joukkue oli lapiot kädessä montun pohjalla ja oja aukaistiin tyylikkäästi eli töissä oltiin, totesi Dufva taattuun tyyliinsä.
Sportin pelit jatkuvat viikon kuluttua vieraspelillä Lappeenrannassa.
Maalit62:47 0-1 Jonne Virtanen (Stålberg, Viljanen) ja. VM
TorjunnatDominik Hrachovina, Tappara: 5 + 8 + 6 + 1 = 20Rasmus Reijola, Sport: 4 + 11 + 5 = 20