Sport kaatoi Ässät tasapainoisella esityksellä – Gröndahlin maaliputkelle ei näy loppua

Michael Parks tuuletti 1–1-osumaa ylivoimalla. (Kuva: Emil Hansson)

Sport palasi voittokantaan perjantaina kaatamalla Ässät Kuparisaaressa. Loppulukemat kirjattiin kotkapaidoille tasapainoisen esityksen jälkeen 4–2 (0–0, 2–1, 2–1).

Sportin ja Ässien välisen ottelun kahta ensimmäistä erää häiritsivät lukuisat jäähyt. Avauserässä Sport joutui kolmesti alivoimalle, mutta joukkue selvitti hyvin torjuneen maalivahtinsa Mika Järvisen ansiosta tilanteet yksi kerrallaan. Tasakentällisin Sport vei peliä, mutta Ässillä oli paremmat paikat ylivoimiensa ansiosta.

Aivan avauserän lopulla Ässien kultakypärä Antoine Laganiere ajettiin ulos pelistä kanadalaishyökkääjän kolhittua Filip Riskaa. Sport ei kuitenkin toisen erän alussa onnistunut viiden minuutin ylivoimallaan luomaan mitään vaarallista, vaan joukkueen huonosti toiminut ylivoima jatkoi yskähtelyään.

Jos Ässät pääsivät avauserässä pelaamaan runsaasti ylivoimalla, niin kakkoserässä roolit kääntyivät päinvastaisiksi. Sport ei kuitenkaan onnistunut kahdella seuraavallakaan ylivoimakerrallaan maalinteossa. Sen sijaan porilaiset iskivät jäähyjensä välissä ottelun avausmaalin, kun Italian maajoukkuehyökkääjä Marco Insam yllätti Järvisen tarkalla laukauksella.

Ässien johto ei pysynyt kuitenkaan tulostaululla kuin reilun minuutin. Sport ei jättänyt enää neljättä ylivoimaansa hyödyntämättä, vaan jenkkihyökkääjä Michael Parks taituroi tasoituksen maalin edestä. Parksin kauden kolmanteen maaliin syöttöpisteet merkittiin Olavi Vauhkoselle ja Joni Tuulolalle.

Vielä ennen 2. erän loppua Joel Kiviranta onnistui ohittamaan hyvin Ässien maalilla torjuneen Henri Kiviahon, joten toiselle erätauolle lähdettiin lopulta Sportin johdossa, joka piti loppuun asti. Kivirannan johtomaalin syöttivät Ässä-kasvatti Niklas Nevalainen, sekä ensimmäisen Liiga-pisteensä napannut Tony Sund.

Ottelun kolmas erä oli Sportilta erittäin hallittu esitys, eikä Ässät saaneet missään vaiheessa kirivaihdettaan silmään. Sport pelasi kiekon nopeasti ylös kovan karvauksen alta ja vei pelin painopisteen vahvasti porilaisten päätyyn.

Ennen erän puoliväliä Sportin kultaista kypärää kantanut puolustaja Ari Gröndahl laukoi Kivirannan ja Ville Viitaluoman syötöstä kauden neljännen maalinsa. Viitaluomalle syöttöpiste merkitsi uuden virstanpylvään saavuttamista uralla, kun täyteen tuli 400 tehopistettä Liigassa.

Vaasa Arenan yleisössä nähtiin 3. erän aikana huolestuneita ilmeitä, kun tasoitusmaalista vastannut Parks jätti ottelun kesken. Ottelun jälkeen kuitenkin selvisi, että kyseessä ei ollut loukkaantuminen, vaan hyökkääjä jäi sivuun vain varotoimenpiteenä.

Sport ei jättänyt lopulta Ässille mitään saumaa voittoon. Joonas Komulainen lisäsi lukemiksi 4–1 Antti Kalaputaan mainiosta syötöstä. Ässät kaunisteli vielä päätösminuutilla lukemia, kun Sportiakin aikanaan edustanut Kristian Tuohilampi laukoi kiekon Järvisen ohi.

Sport pelaa seuraavan kerran jo lauantaina, kun edessä on vierasmatka hallitsevan Suomen mestarin Tapparan kotiluolaan Tampereelle. Seuraavassa kotiottelussa Sport saa vastaansa tiistaina SaiPan.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)


lehdistötilaisuus ja huippuhetket


seuraava kotiottelu


Sport kohtaa tulevana tiistaina SaiPan. Kyseessä on ensimmäinen kauden monesta haalaripelistä, eli opiskelijat, nyt jos koskaan kannattaa kansoittaa Kuparisaari: lippu seisomakatsomoon kustantaa haalarit päällä vain vitosen!