Sport voittoputkessa kohti perjantaita!

Markus Nenosen ruuti oli jälleen kuivaa. Keskiviikkona syntyi kauden 13. maali. (Kuva: Samppa Toivonen)

Vaasan Sport otti keskiviikkona toisen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi Kuparisaaressa vierailleen JYPin lukemin 4–2 (1–1, 2–1, 1–0).

JYP oli ottelun avauserässä liikkeellä todella hyvällä jalalla, eikä tiistai-illan CHL-puolivälierä Brnossa näkynyt joukkueen otteissa. Jani Tuppurainen iski vierasjoukkueen 0–1-johtoon ajassa 2.30 Sportin vielä jäätyä ihmettelemään ottelun alkamista.

Sport leipoi tasoituksen ylivoimalla, kun JYPin Janne Kolehmaiselle tuomittiin kaksiminuuttinen laitataklauksesta. Joonas Komulainen antoi oivan poikittaissyötön, ja kultakypärä Markus Nenonen laukoi kauden 13. osumansa entisen seuransa verkkoon. Toisen syöttöpisteen maaliin merkkautti Joni Tuulola, jolle tehopiste oli jo kauden 20:s.

Sportilla oli tasoituksen jälkeen tilaisuutensa mennä johtoon, mutta Jussi Olkinuora piti JYPin maalin puhtaana, kun muun muassa Jesse Paukku pääsi kokeilemaan kauden avausmaalinsa tekoa läheltä. JYP puolestaan painosti vahvasti erän lopun, mutta Sport selvisi niin alivoimastaan kuin JYPin loppurynnistyksestä ehjin nahoin.

JYP hallitsi pitkälti ottelun toista erää, ja se menikin ylivoimalla johtoon. Sportin alivoimanelikko oli jatkuvasti myöhässä ja Jerry Turkulainen pääsi iskemään hurrikaanipaidat johtoon, kun ottelu oli juuri ylittänyt puolivälin.

Sport tuli tasoihin, kun jo avauserässä hyvässä paikassa ollut Paukku osui toisen erän lopulla. JYP-puolustus haparoi, ja Tommi Tikka vapautti ketjukaverinsa maalintekoon. Sport sai tasoituksesta hurmion päälle, ja vain hetkeä myöhemmin Joel Kiviranta vei kotkapaidat 3–2-johtoon Antti Kalaputaan ja Aleksi Ainalin esityöstä.

JYP otti ohjat käsiinsä kolmannessa erässä, mutta Sport puolusti uhrautuvasti maaliaan. Joukkue pystyi pitämään JYPin kurissa maalin edustoilla puhtaasti, eikä vieraat päässeet pyörittämään vaarallista ylivoimaansa kuin kerran. Tomi Körkkö löi lopulta ratkaisevan iskun tyhjään maaliin, kun ottelua oli pelaamatta enää 35 sekuntia.

Toinen suora kolmen pisteen voitto on Sportin paras noteeraus tällä kaudella. Joukkueella on mahdollisuus kasvattaa voittoputki kolmen ottelun mittaiseksi perjantaina, kun Kuparisaaressa vierailee Tappara. Ottelu on samalla Red Armyn 30-vuotisjuhlaottelu ja viimeinen ennen joulutaukoa.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)


lehdistötilaisuus ja huippuhetket


seuraava kotiottelu


​​​​​​​Perjantaina Kuparisaaressa tarjolla on todellinen herkkupala, kun Sport kohtaa Tapparan viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. Samalla juhlitaan 30-vuotiasta kannattajaryhdistystämme Red Armya, joten tiedossa on varmasti tapahtumarikas kiekkoilta! Jatkuuko Sportin voittoputki kolmen ottelun mittaiseksi, vai viekö hallitseva mestari jälleen kotkien päänahan?