29.02.2020 22:00
SaiPa ja Sport tarjosivat Lappeenrannan perhepeliin runsaasti erikoistilanteita sisältäneen kamppailun, jossa molemmat tuskailivat sekä ylivoiman että maalinteon kanssa. Itse ottelu ei ollut kovaotteinen tai ruma, molempien jäähyt tulivat lähinnä huolimattomista kampeista, korkeista mailoista ja kiekoista katsomoon. Virheet menivät tasan, sillä molemmat pääsivät kuudesti pelaamaan miesylivoimaa yksien jäähyjen tullessa samaan aikaan kolmannessa erässä.
Avauserä mennään maalittomana Sportin päästessä kolmesti ylivoimalle. Näistä paras paikka tulee ensimmäisessä, jossa Turo Asplundin lähiohjaus kilahtaa tolppaan. Molemmilla tuntui olevan rikkonaisen pelin vuoksi vaikeuksia päästä rytmiin varsinkin 5-5 pelaamisessa, joka oli läpi ottelun sekavahkoa molempiin suuntiin.
Toisessa erässä sama tahti jatkuu ja ekaan kymppiin tasaviisikoin mennään noin kolmen minuutin pätkä. Sport ottaa kolme peräkkäistä jäähyä, joista viimeinen kostautuu illan voittomaalina. Huolimaton purku päätyy viivaan puolustaja Veeti Vainiolle, joka nousee b-pisteen kaarelle ja ampuu tarkan ranteen ohi hyvän pelin pelanneen Stefan Stéenin ajassa 32:01. Erän parhaat Sport –paikat tulee kiekon rimaan ampuneille Erik Riskalle ja Ari Gröndahlille sekä jäähyltä puolittain läpi karanneelle Victor Westermarckille, mutta nollaa ei saada rikottua Niclas Westerholmin selän takana.
Kolmannessa erässä Sport pyrkii painamaan peliä SaiPa –päätyyn siinä välillä onnistuen, mutta laatupaikkojen määrän jäädessä pieneksi Westerholm ei joudu montaa kertaa venymään parhaimpaansa. Kun loppuminuuttien ylivoima tai maalivahdin pois ottaminenkaan ei tuo maalia Sportille, jää pisteet Lappeenrantaan. Tomas Zaborsky pääsee vielä seitsemän sekuntia ennen loppua siirtämään loppulukemat 2-0 tyhjään Sport-maaliin.
Jälleen haastava idän reissu takana. Pistesaldo ei kertynyt, mutta lauantaina joukkue nosti selkeästi puolustustasoaan ja taisteluilme oli hyvä – maalinteko tuottaa kohtalaisen isoa tuskaa. Kahteen peliin yksi maali ei riitä pisteiden keräämiseen. Pelit jatkuvat keskiviikkona kotona, kun Pelicans saapuu vieraaksi Vaasaan.