Punavalkoinen ottelu päättyi KalPan juhliin

Aleksi Ainali–Antti Kalapudas–Joel Kiviranta -ketju oli jälleen Sportin parhaimmistoa ja vastasi kotkapaitojen ainoasta maalista. (Kuva: Samppa Toivonen)

Sport ja KalPa pelasivat keskiviikkona tasaisen ottelun, joka kääntyi lopulta kuopiolaisten juhlaksi. KalPa nousi kolmannessa erässä tasoihin ja voitti jatkoajan jälkeen 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–1).

Kiekkovuosi 2018 käynnistettiin Kuparisaaressa Punavalkoisella teemaottelulla, johon Sportin yhteistyökumppanit olivat ostaneet jakoon runsaasti pääsylippuja. Ottelua seurasikin kauden ennätysyleisö, kun yleisömääräksi kuulutettiin 3588 katsojaa.

Sport oli varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä niskan päällä, mutta huippuottelun pelannut KalPa-vahti Niko Hovinen piti kotkapaidat hyvin aisoissa. Sportin ainokaisesta vastasi Antti Kalapudas, joka ohitti Hovisen toisen erän puolivälissä.

Sport otti pelin hallintaansa alkuminuuteista asti ja painoi hyökkäyksiä KalPan päätyyn. Kotkapaidat pääsivät erässä kokeilemaan kahdesti ylivoimalla, mutta KalPa selvitti molemmat kerrat maalivahtinsa johdolla. Sport laukoi paljon, mutta aivan huippupaikkoja sillä ei ollut montaakaan.

Toiseen erään myös KalPa paransi peliään, mutta Sport vastasi hyvin kutsuun. Pitkä hyvä vaihe päättyi 1–0-osumaan, kun Antti Kalapudas löi Joel Kivirannan esityöstä kauden kuudennen maalinsa 30 minuutin jälkeen. Sportin toimivin koostumus oli jälleen hyvällä pelipäällä, mikä lupaa tulevaisuuden kannalta hyvää, kun sekä Kiviranta että Aleksi Ainali kirjoittivat uudet sopimukset vuoteen 2020 asti.

KalPa aloitti 3. erän vahvasti ja saikin lopulta kammettua ottelun tasoihin, kun Kai Kantola tuikkasi kiekon Mika Järvisen selän takaa maaliin. Tilannetta edelsi Niklas Nevalaisen paha kiekonmenetys, jonka kuopiolaiset hyödynsivät tylysti. Kahdessa ensimmäisessä erässä Sport loi itse aktiivisella karvauksella KalPalle ongelmia, mutta päätöserässä roolit vaihtuivat toisin päin Sportin passivoiduttua.

Sport oli kuitata välittömästi maalinjälkeisessä vaihdossa, mutta Jesse Paukun tuuletus oli ennenaikaista, sillä osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Myös KalPan maali hylättiin 2. erässä videotarkistuksessa korkean mailan takia.

Jatkoajalla ratkaisu nähtiin KalPan ylivoimalla. Puolustaja Joni Tuulola vippasi kiekon vaarallisen KalPan hyökkäyksen jälkeen katsomoon, ja katko jäähyaitiosta, kun Mikko Nuutinen ampui voittomaalin.

Sport jatkaa pelejään lauantaina Ilvestä vastaan Kuparisaaressa kello 17.00. Ottelu on samalla perhepeli, johon on myynnissä erikoishintaisia perhelippuja SportShopissa sekä jäähallin lipunmyynnissä ottelupäivänä.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)


lehdistötilaisuus ja huippuhetket


seuraava kotiottelu


Vaasan Sportin perhepeli on täällä taas! Perhepeliä vietetään tulevana lauantaina 6.1. Sport–Ilves-ottelussa. Luvassa on paljon kivaa tekemistä lapsille ja koko perheelle!

Lue lisää perhepelin ohjelmasta TÄSTÄ.
​​