07.12.2019 20:30
Kuva: Samppa Toivonen
Sport näytti heti ensi hetkistä alkaen, että se oli tullut Jyväskylään voitto mielessä. Intoa tuntui olevan avauserässä jopa liikaakin, sillä jäähypenkkiä kulutettiin neljän kakkosen ja yhden kympin verran. Yksi voiton kulmakivistä oli tänään aktiivinen ja uhrautuva alivoimapelaaminen eikä JYP onnistunut kertaakaan maalinteossa kuudella ylivoimayrittämällään. Avauserässä maaleja nähtiin yksi molemmilta joukkueilta – ensin ajassa 07:41 Sport hyödyntää nopean vastahyökkäyksen jälkeisen pyörityksen ja lopulta Niklas Nevalainen tarjoilee namupassin oikealle b-pisteelle Toni Kallelalle, jonka onetimer ohittaa Eetu Laurikaisen JYP –maalilla. Erän ainoa Sport –ylivoima päättyy maaliin – tosin kotijoukkueen alivoimalla tekemään osumaan. Juha-Pekka Hytönen karkaa alivoimalla läpi ja lopulta Niko Hovisen torjuma kiekkoa ponnahtaa Sport-pelaajan mailan kautta maaliin.
Toisessa erässä Liigan pörssikärki Julius Nättinen iskee jo kauden 22. maalinsa siirtämällä Miska Siikosen vedon riparin verkon perukoille ajassa 28:46. Maalin jälkeen Sport selvittää kaksi alivoimaa, jossa varsinkin ensimmäisessä JYP pyörittää todella vaarallisesti ja puolustus Hovisen johdolla kestää. Uhrautumista nähdään niin Ari Gröndahlilta kuin Filip Riskaltakin, jotka peittävät vetoja mustelmia pelkäämättä. Erän lopussa Sport pääsee pyörittämään omaa ylivoimaansa ja tekee todellisen pukukoppimaalin: ajassa 39:56 Roope Talaja ohjaa Valtteri Viljasen vedon ohi Laurikaisen.
Tasoitus nostaa Sportin taistelutahdon tappiin ja kolmannessa erässä pelataan pitkään yhtä maalia, josta kertoo myös erän torjunnat JYP 18 – Sport 5. Laurikainen ottaa ekalla kympillä muutaman todellisen gamesaverin, mutta joutuu lopulta taipumaan erän toisen Sport –ylivoiman edessä. Turo Asplund pelaa päädystä vapaan paikan b-pisteen kaarelle Antti Erkinjuntille, joka tykittää voimalla kiekon maaliin ajassa 54:36. Maalin jälkeen Sportilla on paikka lisätä johtoaan, mutta erittäin pirteästi esiintynyttä Eemil Erholtzia rikotaan maalipaikassa jäähyn arvoisesti. Sport ei onnistu ylivoimalla, mutta saa pelata myös ottelun kaksi viimeistä minuuttia ylivoimalla JYP-hyökkääjän ottaessa hyökkäyspään jäähyn kaksi minuuttia ennen summeria. Tämä vesittää kotijoukkueen takaa-ajon eikä maalivahdin vetokaan tuo tasoituspaikkoja tasakentällisin pelattaessa ja tärkeät kolme pistettä matkaa Vaasaan.
Erinomainen taistelu koko joukkueelta – kotkasydäntä löytyi joka äijältä ja muutamille hyökkääjille myös tärkeitä onnistumisia maalien muodossa. Niko Hovinen oli maalillaan itse varmuus ja puolustajat siivosivat maalinedustaa mallikkaasti. Ensi viikolla on luvassa kaksi kovaa kotipeliä kun keskiviikkona vuorossa on Ilves ja perjantaina Vaasan Sähkö Areenalle saapuu Oulun Kärpät.