25.01.2018 23:33
Antti Kalapudas laukoi torstaina kauden seitsemännen maalinsa. (Kuva: Samppa Toivonen)
Sport päätti Itä-Suomen kiertueensa makeaan voittoon Mikkelin Jukureista. Joukkue aloitti matkan kohti Vaasaa viisi pistettä rikkaampana, sillä tiistaina joukkue kaatoi SaiPa Lappeenrannassa. Molemmat voitot irtosivat kovalla työnteolla.
Jukurit aloitti kotihallissaan vahvasti ja Sport oli avausminuutit vaikeuksissa. Mikkeliläiset siirtyivät ottelussa 1–0-johtoon, kun Ilmari Pitkäsen laukaus muutti suuntaa Sport-pakki Ville Saukosta ja painui ohi Mika Järvisen. Valmennusjohto reagoi Jukurien vahvaan alkuun vaihtamalla välittömästi maalin jälkeen luukulle Jonathan Iilahden.
Jukurit hallitsi ottelun avauserää ja varsinkin sen alkua, mutta Sport pääsi koko ajan paremmin ja paremmin mukaan ottelun tempoon. Toisen erän alussa Pitkäsellä oli paikka viimeistellä illan toisensa rangaistuslaukauksesta, mutta Iilahti seisoi kiekon tiellä. Torjunnasta muodostui lopulta todella tärkeä, sillä seuraavan vaihdon jälkeen peli olikin jo 1–1, kun Tomi Körkkö laukoi komealla kudilla kiekon Jukuri-maalin yläpeltiin.
Sportin nelosketju jatkoi tuhojaan muutamaa minuuttia myöhemmin, kun puolustaja Tony Sund pääsi pitkän painostuksen päätteeksi upottamaan kiekon Juhana Ahon ohi. Esityön maaliin tekivät tasoituksesta vastannut Tomi Körkkö ja peräti kolmen syöttöpisteen iltaa viettänyt kapteeni Erik Riska, joka tehoili myös SaiPaa vastaan pelatussa ottelussa kahden pisteen verran. Jukurit tuli vielä tasoihin ennen toista erätaukoa, kun Janne Ritamäki iski maalin edestä kiekon ohi Iilahden.
Sport palasi kolmannessa erässä johtoasemaan, kun Antti Kalapudas iski ylivoimalla kiekon häkkiin komean soolonsa päätteeksi. Jukurit haastoivat vielä tosissaan voitosta, mutta Sport taisteli Ari Gröndahlin 2+10-minuuttisesta tulleen alivoiman kunnialla ja hetkeä myöhemmin jäähyä sijaiskärsimässä ollut Olavi Vauhkonen iski lukemat 2–4:ään Joonas Komulaisen esityöstä.
Jukurit tuli maalin päähän Ville Hyvärisen viivakudilla vain hetki Vauhkosen osumasta. Sport piti kuitenkin maalin johtonsa loppuun asti, ja kavensi piste-eron Jukureihin viiteen. Seuraava mahdollisuus piste-eron kiinnikuromiseen tulee eteen lauantaina, kun Sport ja Ässät kohtaavat Kuparisaaressa.
Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)