Ei tuliaisia Lahdesta

Aleksi Ainali oli jälleen tehokas Pelicansia vastaan, mutta hyökkääjän maalit eivät siivittäneet kotkia voittoon asti. (Kuva: Samppa Toivonen)

Sport kärsi tiistaina kauden ensimmäisen tappionsa Pelicansille. Lahtelaiset voittivat tiukan ottelun lukemin 3–2 (1–1, 1–0, 1–1).

Sport oli voittanut joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset kuluvalla kaudella. Viimeksi viiden pisteen iltaa Pelicansia vastaan viettänyt Aleksi Ainali oli jälleen oivassa vireessä, kun hyökkääjä viimeisteli kotkapaitojen molemmat maalit Lahden illassa.

Pelicans tuli alkuun todella kovaa ja Sport oli liikkeessä selvästi lahtelaisten perässä. Mikko Laineen ottama rangaistus kostautui, kun Antti Tyrväinen ohjasi kotijoukkueen 1–0-johtoon ylivoimalla reilun kuuden minuutin jälkeen.

Sport pääsi kuitenkin hiljalleen mukaan otteluun ja joukkue hallitsi avauserän loppua. Ainali–Joel Kiviranta -kaksikko iski ottelun tasoihin ylivoimahyökkäyksestä, kun Ainali nosti kiekon Janne Juvosen ohi Kivirannan syötöstä.

Sport vei pitkään toistakin erää, mutta oman pään kommunikaatiovirhe Jonathan Iilahden ja puolustajien välillä kostautui ikävällä tavalla, kun lahtelaisten Severi Lahtinen pääsi riistämään kiekon maalin takana Sport-vahdilta ja lyömään tyhjään 2–1-johtomaalin.

Pelicans karkasi heti kolmannen erän alussa Joonas Alanteen osumalla kahden maalin johtoon, mikä riitti myös voittoon asti. Sport kavensi vielä kuudella neljää vastaan, kun Ainali iski Ari Gröndahlin ja Antti Kalaputaan syötöistä illan toisen maalinsa. Päätöshetkillä Erik Riskalla oli vielä maalin edessä paikka viedä ottelu jatkoajalle, mutta Juvonen sai patjansa kreivin aikaan kiekon tielle.

Sportin kokoonpanossa debytoivat A-nuorten pelaajarinkiin kuuluvat hyökkääjä Miro Lehtimäki sekä puolustaja Tobias Åkerman. Alun perin kakkospakkipariin merkitty Åkerman ei kuitenkaan ottelussa kellottanut peliaikaa, vaan kuudentena puolustajana nähtiin muun muassa kapteeni Riska sekä kolmannessa erässä myös Joonas Komulainen.

Pelit jatkuvat seuraavaksi lauantaina Kuparisaaressa, jolloin vieraaksi saapuu kovavireinen HPK.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)


huippuhetket


seuraava kotiottelu

​​​​​​​
Sport kohtaa tulevana lauantaina Kuparisaaressa HPK:n. Kausikorttilaiset voivat tuoda otteluun kaverinsa ilmaiseksi seisomakatsomoon. Lue lisää kausikorttiedusta TÄSTÄ.