Ässät vei vähämaalisen kamppailun

OTTELURAPORTTI: ÄSSÄT-SPORT 1–0

Sport taipui Ässille kauden ensimmäisessä Kasitien derbyssä 1–0 (0–0, 1–0, 0–0).
Kuva: Samppa Toivonen

Sport ja Ässät iskivät yhteen keskiviikkoiltana Porin Isomäessä. Vähämaalisen ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun Ässät onnistui tekemään ottelun ainokaisen.

Sport pelasi ottelun avauserän hyvää vieraskiekkoa ja hallitsi ottelun kenttätapahtumia. Kotkapaidoilla oli mahdollisuus iskeä ottelun avausmaali kahden miehen ylivoimalla, mutta etsikkoaikaa ei onnistuttu käyttämään hyväksi. Ässät sai luotua vaarallisia tilanteita neljällä kolmea vastaan, mutta muuten punapaitainen kotijoukkue pidettiin helposti poissa maalipaikoilta.

Toisen erän lukuisat jäähyt sekoittivat Sportin rytmiä ja Ässät pääsivät kuskin paikalle. Vierasjoukkue selvitti loistavia torjuntoja esittäneen Rasmus Rinteen johdolla kaikki kolme alivoimaansa, mutta Jussi Makkonen vei Ässät 1-0-johtoon tasakentällisin tehdyllä maalilla ennen ottelun puoliväliä. Muu joukkue sai kuitenkin kiittää Rinnettä siitä, että toiselle erätauolle lähdettiin ainoastaan maalin takaa-ajoasemasta.

Sport sai kolmanteen erään viritettyä kirivaihteensa käyntiin, mutta varmasti torjunut Ari Ahonen ei ollut yllätettävissä. Viimeiset kaksi minuuttia Sport haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta iski päätään kerta toisensa jälkeen ottelussa 32 kertaa torjuneeseen Ahoseen.

Sport pelaa seuraavan kerran perjantaina, jolloin Kuparisaaressa on tarjolla todellinen huippuottelu, kun vieraaksi saapuu hallitseva Suomen mestari Tappara. Joukkueet kohtaavat uudelleen heti lauantaina Hakametsässä, joten edessä on kotkalasien läpi katsottuna todella mielenkiintoinen viikonloppu!


HUIPPUHETKET


SARJATAULUKKO


SEURAAVA KOTIOTTELU


Sport–Tappara perjantaina 7.10. kello 18:30.