Atro Leppänen vahvistamaan Sportin puolustusta

Tämän kauden Mestiksen yksi kuumimmista nimistä, puolustaja Atro Leppänen, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Vaasan Sportiin. Sopimus sisältää elokuun loppuun kestävän try-out-jakson.

Puolustaja Atro Leppänen, 24, nähdään jatkossa Sportin kotkapaidassa. Leppänen on tällä kaudella pelannut Mestistä sarjan voittaneessa Kiekko-Espoossa, ja tehnyt siellä runkosarjassa vakuuttavat 58 (23+35) tehopistettä 51 ottelussa. Myös hänen +/- -tilastonsa on erinomainen, 32 pistettä positiivisen puolella. Koilis-Pirkan Kiekon kasvatti Leppänen on parantanut otteitaan kaudesta toiseen ja tällä kaudella hänet valittiin myös Mestiksen All Stars -joukkueeseen. Leftin puolelta ampuvan, 184 senttisen ja 83 kiloisen puolustajan odotetaan tuovan Sportiin kiekollisen pelaamisen ohella tehoja myös hyökkäyspäähän.

- Olemme erittäin onnellisia, että saimme Atro Leppäsen Sportiin. Hänellä olisi ollut monta muutakin ottajaa, ja olemme ylpeitä, että hän valitsi tulla Vaasaan. Atro on mielenkiintoinen pelaaja, jonka urapolku ei ole ollut perinteisimmästä päästä. Hänen uransa kehitys lähti vasta poikkeuksellisen myöhäisessä vaiheessa nousuun ja vauhtia piti hakea yhdessä vaiheessa 3. divisioonasta asti. Vaikka matka on ollut pitkä, kantaa se nyt hedelmää, sillä hän on ollut yksi tämän kauden Mestiksen positiivisista puheenaiheista. Hänellä oli 51 pelatussa runkosarjaottelussa 58 (23+35) tehopistettä päätyen koko Mestiksen pistepörssin jaetulle kolmannelle sijalle ja puolustajien pistepörssin ykköseksi. Atro on kiekollinen pelaaja, joka hakee nyt uutta ulottuvuutta uralleen Sportista. Olemme valmiita antamaan hänelle mahdollisuuden osoittaa kykenevänsä pelaavan myös Liiga-tasolla ja näyttämään potentiaaliinsa, kommentoi Sportin hallituksen jäsen Filip Riska.


Atro Leppänen on Sportin mukana jo kesäharjoittelukaudella.