20.01.2023 22:08
Heshka, Novinen ja Holmström (Kuva: Apollo Photo)
Sport aloittaa ottelun vauhdikkaasti ja pelin painopiste saadaan vietyä vieraiden päätyyn. Vahvat taklaukset ja korkea karvaus aiheuttavat TPS-pakeille vaikeuksia pelin avaamisessa, jonka kautta pelinhallinta on varsinkin ensimmäisen kympin kotijoukkueella. Se tuottaa myös kaksi peräkkäistä ylivoimaa TPS:n jouduttua rikkomaan jäähyjen arvoisesti. Ensimmäinen pyörii hyvin, mutta maalipaikat jäävät uupumaan. Jälkimmäisessä puolestaan kiekko saadaan alueelle vasta lähes puolentoista minuutin pelin jälkeen. Kakkosylivoima rakentaa myös illan ensimmäisen osuman, kun kiekko pelataan siipeen Janne Keräselle. Keräsen tarkka laukaus vasempaan ylänurkkaan ohittaa Lassi Lehtisen TPS-maalilla ja Sport johtoon ajassa 12:05. TPS pääsee mukaan peliin oman ylivoimansa myötä 13 minuutin kohdalla. Mikael Pyyhtiä laukoo oikealta b-pisteeltä ja kiekko muuttaa suuntaa pariinkin otteeseen yllättäen Niko Hovisen. Tasoitus piristää vieraiden peliä ja viimeinen vitonen mennään turkulaishallinnassa, mutta lisämaaleja ei nähdä.Toinen erä on tasaista vääntöä ja molemmilla tuntuu olevan haasteita ohittaa vastustajan keskialueen puolustusryhmittymä. Kotijoukkue ei saa kovin pitkiä pyörityksiä hyökkäyspäähän, ja sitä kautta maalipaikatkin jäävät vähiin. Sport pääsee kahdesti erässä ylivoimalle, mutta aktiivinen TPS ei anna ylivoimaviisikon rauhoittaa peliä alueelle ja potentiaaliset maalipaikat jäävät uupumaan. Vieraat pelaavat yhden ylivoiman, jonka jälkimainingeissa käydään todella lähellä maalia. Sport puolustus siivoaa kiekon maaliviivalta ja videotarkastuksen jälkeen todetaan, ettei kiekko ylitä kokonaan maaliviivaa. Sportin erän paras paikka tulee Axel Holmströmille, mutta Lehtinen torjuu Axelin rystynoston. Vierasjoukkue TPS:llä on erässä paremmat maalipaikat, mutta Hovisen torjunnat pitävät tilanteen tasoissa.Sport tulee kolmanteen erään hakemaan kolmen pisteen. Kotkapaidat hallitsevatkin erää, mutta TPS iskee pari kertaa erittäin vaarallisesti vastaan ja niissä Pappi Hovisen torjunnat pitävät pelin tasoissa. Mitä pidemmälle erä menee, sitä enemmän paine kasvaa Lehtisen päädyssä. Mennään aina viimeiselle vitoselle, ennen kuin alkaa tapahtumaan. Ensin Miro Nalli ajaa rohkeasti maalille ja torikokouksen jälkeen molemmille joukkueille jäähyt. 4-4 pelissä Sport on hallitsevampi, mutta maalia ei vielä nähdä. TPS rakentaa Aarne Intoselle huippupaikan puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta Hovinen kestää tämänkin. Yli 2800-päinen kotiyleisö saa haluamansa lopun tänään – TPS jäähy viimeisellä minuutilla antaa tilaisuuden ratkaista peli ja välttää viides peräkkäinen jatkoaika. Tarvitaan ruotsalaista magiikkaa ja Vaasan Sähkö Areenan katsojalauma räjähtää riemuun vain kuusi sekuntia ennen summeria. Viime peleistä tuttu kuvio toimii jälleen: Simon Hjalmarsson pelaa maalin kulmalle Holmströmille ja härkämäinen ruotsalaissentteri nousee väkisin maalille. Ekan Lehtinen torjuu, mutta ei enää toista ja Sport kairaa elintärkeät kolme pistettä back-to-back pelien ensimmäisestä osasta.Kova taistelupeli, jossa mustelmia otettiin ja annettiin. Nyt myös taistelu palkittiin lopun voittomaalilla. Pappi maalillaan pelasi tänään loisto-ottelun ja piti joukkuetta kriittisillä hetkillä. Kenttäpelaajista jokainen täytti jälleen ruutunsa erittäin hyvin. Pelit jatkuvat heti huomenna Turussa saman kaksikon kesken kello 16.00.Sport – TPS 2-1 (1-1, 0-0, 2-1)12:05 1-0 Janne Keränen (Paukku, Heshka) YV15:13 1-1 Mikael Pyyhtiä (Rafkin, Dal Colle) YV59:54 2-1 Axel Holmström (Hjalmarsson, Johansson) YVJäähytSport 3 x 2 minTPS 6 x 2 minTorjunnatNiko Hovinen, Sport 4 + 8 + 7 = 19Lassi Lehtinen, TPS 6 + 7 + 9 = 22