Vieraskiertue käyntiin tappiolla

Sport aloitti kahden vieraspelin viikonlopun Kouvolassa perjantaina. Kotijoukkue KooKoo otti tiukassa pelissä kolme pistettä lukemin 4-2 (1-1, 1-1, 2-0).

Kotijoukkue KooKoo aloitti pelin vahvasti ja hallitsi kenttätapahtumia varsinkin ensimmäisen kympin aikana. Sport ei meinannut millään päästä pelirytmiin ja harhasyötöt sekä oman pään virheet värittivät alkua. KooKoo avasi ansaitusti maalihanat ajassa 08:00 – Kasperi Ojantakanen pelaa kiekon viivasta nousevalle Peetro Seppälälle, jonka veto painuu Rasmus Reijolan vartioiman Sport-maalin oikeaan alakulmaan. Erän puolivälin jälkeen KooKoo pääsee ensimmäistä kertaa pelissä ylivoimalle ja vain 8 sekunnin päästä siitä verkko heiluu – kotijoukkueen omassa maalissa. Aaro Vidgren karkaa aloituksen jälkeen yksin läpi ja harhauttaa kiekon nätisti ohi Oskari Setäsen. Alivoimamaali myös herättää Sportin ja erän loppu mennään tasaisemmissa merkeissä – erätauolle 1-1 tilanteessa.

Toiseen erään tulee hyvin liikkuva ja työteliäs kotkaryhmä. Se tuottaakin heti alkuun illan ensimmäisen ylivoiman, mutta muutamasta hyvästä paikasta huolimatta johtomaalia ei saada aikaan. Sport painaa peliä vahvasti KooKoon päätyyn ja varsinkin trio Henrik Eriksson - Sebastian Stålberg – Lassi Vanhatalo tuottaa hankaluuksia vaihdosta toiseen KooKoo -pakeille. Myös kotijoukkueella on paikkansa, mutta Reijola ottaa pari maailmanluokan koppia. Illan ja erän toinen ylivoima tuottaa kaivatun johtomaalin ajassa 30:23. Olavi Vauhkonen syöttää kulmasta maalin eteen vapaaksi jääneelle Teemu Väyryselle, jonka veto hieman epäonnistuu ja liruen onnekkaasti takatolpalle Vauhkosen lapaa. Kiekko tyhjiin ja Sport johtoon. Hyökkäyspään jäähy kostautuu tasoitusmaalina pari minuuttia ennen erätaukoa: Joose Antonen pelaa nätin ohjurisyötön maalin eteen Leevi Aaltoselle, joka tasoittaa pelin. Sport pääsee aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, kun Axel Holmströmiä rikotaan maalintekotilanteessa jäähyn arvoisesti.

Sportille tarjotaan kolmannen erän alussa 12 sekunnin verran 5-3 ylivoimaa, yksi huippupaikka luodaan, mutta uhrautuva KooKoo-pakki pelastaa. Ja kun et itse tee, kaveri tekee. Ajassa 47:20 nähdään pelin voittomaali kotijoukkueen toimesta. Sport pelaa hieman huolimattomasti paineen alla omissa ja Samuli Ratinen pääsee nousemaan maalille. Reijola torjui kaksi ensimmäistä yritystä, mutta ripariin tullut Ville Meskanen nostaa kiekon maaliin. Maalin jälkeen Sportille tarjotaan jälleen ylivoimaa, mutta tänään ei toista kertaa ylivoimalla osuta. KooKoon alivoma pelaa hyvin eikä kiekkoa saada rauhoitettua alueelle. Viimeisellä kympillä kotkapaidat saa luotua pari hyvää paikkaa, mutta Setänen kestää. Maalivahdin poisottaminenkaan ei tuo tasoitusta, sen sijaan Kimi Koivisto saa kuljettaa kiekon tyhjään Sport-maaliin ja pisteet jäävät Kouvolaan.

Pisteettömästä alkoi Sportin vieraskierros. Tänäänkin oli pisteitä otettavissa, mutta varsinkin vaisu avauserä antoi avaimet kotijoukkueelle. Toinen erä oli Sportin parasta, hyvän vaiheen katkoi hyökkäyspään jäähystä tullut tasoitus. Huomenna uutta matoa koukkuun ja suunta kohti Lapppeenrantaa. C´mon Sportti!

-----------------------------------------------------------

KooKoo – Sport 4-2 (1-1, 1-1, 2-0)
08:00 1-0 Peetro Seppälä (Ojantakanen, Nikkilä)
12:32 1-1 Aaro Vidgren AV
30:23 1-2 Olavi Vauhkonen (Väyrynen, Asplund)
37:32 2-2 Leevi Aaltonen (Antonen, Nikkilä) YV
47:20 3-2 Ville Meskanen (Ratinen, Ainali)
59:23 4-2 Kimi Koivisto (Siikonen) TM

Jäähyt
KooKoo 5 x 2 min, 1 x 10 min
Sport 2 x 2 min

Torjunnat
Oskari Setänen, KooKoo 5 + 11 + 9 = 25
Rasmus Reijola 5 + 4 + 7 = 16