SaiPa etevämpi Lauantai-illan taistossa

SaiPa ja Sport mittelivät paremmuudesta Lappeenrannan lauantai-illassa. Kotijoukkue ottaa kolme pistettä tehokkaan ylivoimansa turvin lukemin 3-1 (1-0, 2-1, 0-0).

Turo Asplund (kesk.) (Kuva: Kimmo Metsälä)


Lauantai-illan ottelun avauserä ei juurikaan hienouksia tarjonnut. Toki päästä päähän mentiin tasaiseen tahtiin, mutta selkeät maalipaikat olivat vähissä. SaiPa pääsee ensimmäisenä ylivoimalle erän puolivälissä ja hyödyntää sen avausmaalin muodossa. Kiekko ajautuu b-pisteen kaarelle Ville Vainikaiselle, jonka tarkka veto ohittaa Sport maalilla maskissa olevan Rasmus Reijolan ajassa 11:30. Maali jää erän ainoaksi, vaikka Sport pääsee kahteen eri kertaan ylivoimalle hakemaan tasoitusta. Huipputontteja ei päästä rakentamaan ja erätauolle maalin takaa-ajosta.

Toinen erä on ensimmäisen erän kaltainen ja meno ei ole kuin Monzassa. Sport istuu erässä kolme kakkosta ja SaiPa näyttää vieraille ylivoiman mallia iskemällä käytännössä kaksi ylivoimamaalia. Käytännössä siksi, että 2-0 maali syntyy Roni Karvisen ohjauksesta vain kaksi sekuntia jäähyn päättymisestä. Kolme nolla on myös tilastoissa virallinen ylivoimamaali, kun Ville Meskanen ampuu voimalla kiekon ohi Reijolan ajassa 35:21. Sport saa kuparisen rikki Teemu Väyrysen maalatessa terävän käännön päätteeksi.

Sport lähtee kolmanteen erään hakemaan kavennusta ja nousua mukaan taisteluun pisteistä. Peli saadaan hallintaan, mutta SaiPalla saa puolustettua Sportin pois maalipaikoilta vaikkakin Niklas Kokko joutuu torjuntatöihin erässä 13 kertaa. Ykköstason paikat jäävät puuttumaan ja näin ollen maaleja erässä ei nähdä. Maalivahti otetaan pois hyvissä ajoin jo yli neljä minuuttia ennen loppua. Kiekko saadaan alueelle, mutta muutamaa viivavetoa lähemmäs ei tänään päästä. Näin pisteet jäävät Lappeenrantaan lukemin 3-1.

Taistelutahtoa joukkueelta löytyy ja sen puutteesta ei voi ketään syyttää. Maalintekopaikkojen luonti ja niiden vähäistenkään hyödyntäminen ei ole parasta mahdollista. Erikoistilannepelaaminen oli tänään voiton ratkaisija SaiPalle, joka teki kaksi ylivoimamaalia ja kolmannen heti Sport-jäähyn päätyttyä. Sportin kauden viimeinen viikko on edessä ensi viikolla – keskiviikkona (Tappara) ja perjantaina (Ässät) pelataan kotona, kausi päättyy lauantain vieraspeliin Porissa.

SaiPa – Sport 3-1 (1-0, 2-1, 0-0)
11:30 1-0 Ville Vainikainen (Lipiäinen, Morand) YV
31:06 2-0 Roni Karvinen (Airola, Morand)
35:21 3-0 Ville Meskanen (Donohue, Kalapudas) YV
36:52 3-1 Teemu Väyrynen (Reijola)

Jäähyt
SaiPa 4 x 2 min
Sport 5 x 2 min

Torjunnat
Niklas Kokko, SaiPa 13 + 6 + 13 = 32
Rasmus Reijola, Sport 5 + 10 + 3 = 18