Ketsuppipulloa auki JYPin kustannuksella

Sport otti makean revanssin eiliselle tappiolleen back-to-back -peleissä JYPiä vastaan. Toisessa erässä kotijoukkue sai vihdoin maalihanat auki ja lasketteli lopulta 5-2 (0-0, 3-1, 2-1) kotivoittoon.

Sport ottaa itsevarman kotivoiton lukemin 5-2 (Kuva: Samppa Toivonen)


Avauserä mentiin Kuparisaaressa tasaisissa merkeissä. Sport loi ensimmäisen hyvän maalintekopaikan kahden minuutin pelin kohdalla, mutta pelaavaan kokoonpanoon juuri ennen peliä nousseen Samu Tuomaalan veto menee yli. Vierasjoukkue JYP luo myös muutamia tontteja Niko Hovisen maalille, mutta ilman tulosta. JYP toimittaa kiekkoa ahkerasti maalille ja Hovinen joutuukin erässä torjuntatöihin 11 kertaa. Toisessa päässä virkaveli Markus Ruusu pääsee vähemmällä, vaikkakin pahemmat paikat tulevat hänen maalilleen. Sport käy lähellä avausmaalia erän lopun ylivoimallaan, mutta Michael Keräsen veto pomppaa torjunnasta tolpan väärälle puolelle. Näin maalittomassa tilanteessa toiseen erään.

Toisessa erässä saadaan pelin maalihanoja auki. JYP hallitsee erän alkuminuutteja ja hyödyntää myös ottelun ensimmäisen ylivoimansa ajassa 23:48. Asialla on vieraiden nuoriso-osasto: Anttoni Honka tarjoilee ja Brad Lambert ampuu tarkan vedon etuyläkulmaan. Maalin jälkeen ote siirtyy Sportille ja nelosketju pelaa hyvän pitkän vaihdon hyökkäyspäädyssä. Vaihto päästään suorittamaan kiekon kanssa ja lopulta Sebastian Stålberg syöttää maalille, josta Turo Asplund nostaa tasoituksen. Maali vapauttaa Sportin peliä ja erän puolivälin jälkeen siirrytään johtoon Aleksi Mäkelän ampuessa viivasta kauden avausmaalinsa. Pari minuuttia tästä ja JYP ottaa turhan hyökkäyspään jäähyn. Ylivoiman pyöritys vähän yskii, mutta 9 sekuntia ennen sen päättymistä päättyy pitkä maaliton putki ylivoimalla. Maali ei ole perinteinen ylivoimaosuma, mutta sitäkin nätimpi. Hovinen avaa laidan kautta Emil Johanssonille, joka polkee omista laitaa pitkin alueelle ohittaen niin JYP pakit kuin maalivahti Ruusun ajassa 36:13. Erätauolle lukemissa 3-1.

Ja kun hanat on saatu auki, niin kolmannessa erässä nähdään rentoa Sportia, joka on vahva jokaisessa kaksinkamppailussa. Ottelu paketoidaan heti erän alkuun kahdella nopealla maalilla. Ensin Asplund rannaa Roope Talajan hyvän maskin takaa 4-1 ja seuraavassa vaihdossa Henrik Eriksson ohjaa Johanssonin laukauksen ohi Ruusun. Maalien jälkeen ote pysyy Sportilla, mutta kovin nälkä on tyydytetty ja viimeinen vartti puolustetaan johtoa sekä kolmea pistettä. JYP pääsee vielä lopussa kaunistelemaan lukemia alivoimalla, mutta tärkeät kolme pistettä jää Vaasaan.

Hieno päätös vaikealle viikolle. Asenne on peleissä ollut kohdillaan ja nyt se palkittiin myös onnistumisilla. Pelin käännekohta oli JYP:n hyökkäyspään jäähy ja sitä seurannut Johanssonin komea yksilösuoritus. Maalinteon tuskan hellitettyä myös koko pelaaminen parani silminnähden ja Sport otti täysin ansaitun voiton tänään. Illan sankareita koko joukkue täynnä etunenässä kahden maalin Asplund. Aleksi Mäkelä on edelleen tärkeiden maalien mies, nyt hän toimi hanojen avaajana ja Johansson (1+1) pelasi loistavan pelin. Pappi Hovinen oli jälleen mies paikallaan varsinkin ottelun ensimmäisellä puolikkaalla pitäen JYPin aisoissa. Pelit jatkuu ensi viikolla kahdella ottelulla – keskiviikkona Vaasaan saadaan odotettu HIFK ja lauantaina kohdataan JYP kolmatta kertaa kahdeksaan päivään – tällä kertaa Jyväskylässä.

Sport-HIFK otteluliput:
- lippu.fi
- Vaasan Sähkö Areenan lounasravintola ti-pe 10:30-13:30
- R-kioskit kautta maan
- Visit Vaasa, Rewell 2krs.

Sport – JYP 5-1 (0-0, 3-1, 2-1)
23:48 0-1 Brad Lambert (Honka, Heljanko) YV
26:54 1-1 Turo Asplund (Stålberg, Talaja)
32:04 2-1 Aleksi Mäkelä (Keränen, Vanttaja)
36:13 3-1 Emil Johansson (Hovinen)
42:41 4-1 Turo Asplund (Talaja, Heshka)
43:05 5-1 Henrik Eriksson (Johansson, Vanhatalo)
58:19 5-2 Samuel Helenius (Valkeejärvi, Peltola) AV

Jäähyt
Sport 2 x 2 min
JYP 3 x 2 min

Torjunnat
Niko Hovinen, Sport 11 + 8 + 7 = 26
Markus Ruusu, JYP 4 + 5 + 5 = 14