Kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Sportin taival kauden 2020-21 pudotuspeleissä tuli päätökseen perjantaina Oulussa. Isäntäjoukkue Kärpät oli toistamiseen parempi kahden maalin erolla lukemin 3-1 (2-0, 1-0, 0-1) ja eteni puolivälieriin yhteismaalein 7-3.

Sport lähti toiseen osaotteluun kahden maalin takaa-ajoasemasta ja aloittikin pelin energisesti painaen peliä Kärppien päätyyn heti ensi vaihdosta lähtien. Koko sarjan hyvin omaa maalinedustaansa puolustanut Kärpät piti kuitenkin kotkapaidat poissa parhaimmilta maalipaikoilta. Sarjan tehokkain ketju, Kärppien ykkönen Radek Koblizek – Cody Kunyk – Mika Pyörälä, käytti paikkansa kliinisesti myös perjantaina ja iski ottelun avausmaalin ajassa 07:28 Kunykin maalatessa. Maali hieman sekoittaa Sportin pasmoja ja joukkue ottaa erän toisella puoliskolla kolme jäähyä, joista kaksi hyökkäyspäässä. Keskimmäinen näistä kostautuu takaiskuna, Jussi Jokisen nostaessa rystyltä kiekon ohi Hovisen. Näin Kärpät erätauolle 2-0 lukemissa ja yhteismaalitilanteesta 6-2.

Sport ei kuitenkaan lyö hanskoja tiskiin haastavan tilanteen edessä vaan joukkue jättää kaiken kentälle tänään. Kahteen viimeiseen erään Kärppien Patrik Rybar joutuu torjumaan peräti 29 kertaa Hovisen yhdeksää vastaan, mutta maalintekotehokkuus ei ole parhaimmillaan. Paras etsikkoaika kavennukselle tulee heti toisen erän alussa tulevan lähes minuutin 5-3 ylivoiman muodossa. Kärppäalivoima uhrautuu hyvin ja Sport ei saa kiekkoa ohi Rybarin. Kärpät sen sijaan käyttää oman paikkansa erän puolivälissä Koblizekin siirtäessä Taneli Ronkaisen vedon riparin sisään.

Kolmannessa erässä Kärpät tyytyy suojelemaan viiden maalin johtoaan ja Sport hakee vimmatusti kavennusta. Vahva painostus (torjunnat 17-3) tuottaa lopulta vain yhden maalin Olavi Vauhkosen ohjatessa Turo Asplundin syötön Kärppämaaliin ajassa 51:34. Maali jää samalla kotkapaitojen kauden viimeiseksi, sillä summerin soittaessa taululla on lukemat 3-1 ja Kärpät jatkaa puolivälieriin yhteismaalein 7-3.

Sportin sijoitukseksi sarjassa jää tällä kaudella sija kymmenen. Pudotuspelitavoite saavutettiin, mutta Kärpät oli tällä kertaa parempi ottaen paikkansa jatkopeleissä.

Kärpät – Sport 3-1 (2-0, 1-0, 0-1) Yhteismaalit 7-3

07:28 1-0 Cody Kunyk (Koblizek, Pyörälä)
17:26 2-0 Jussi Jokinen (Kunyk, Pyörälä) YV
30:28 3-0 Radek Koblizek (Ronkainen, Pyörälä)
51:34 3-1 Olavi Vauhkonen (Asplund, J Keränen) YV

Jäähyt

Kärpät 5 x 2 min
​​​​​​​Sport 4 x 2 min

Torjunnat

Patrik Rybar, Kärpät 6 + 12 + 17 = 35
​​​​​​​Niko Hovinen, Sport 9 + 6 + 3 = 18