Ei pisteitä Helsingistä

Sport matkasi lauantai-illaksi HIFK:n vieraaksi Helsinkiin. Tuoreilla jaloilla matkassa ollut kotijoukkue käänsi pelin toisessa erässä itselleen ja voitti lopulta lukemin 4-1 (0-0, 3-1, 1-0).

Avauserä on Helsingin jäähallissa maaliton – kotijoukkue HIFK hallitsee kiekkoa, mutta Sport puolustaa hyvin pitäen punapaidat poissa vaarallisimmilta maalintekosektoreilta. Paras maalintekopaikka tulee HIFK:n Micke-Max Åstenille, jonka läpiajon Niko Hovinen kuitenkin selvittää.

Sport saa kakkoserään hyvän startin ja HIFK-puolustajiin annettu paine tuottaa myös avausmaalin otteluun ajassa 26:30. Olavi Vauhkonen katkoo hyvin helsinkiläisten pakki-pakki -syötön ja pelaa kiekon Turo Asplundille b-pisteiden väliin, josta mies ei erehdy. Maalin jälkeen Sport on lähellä lisätä johtoaan – jälleen kotijoukkueen pakin harhan avustuksella, mutta Niilo Halonen HIFK-maalilla on hereillä. Sport -jäähy erän puolivälissä kostautuu nopeasti. Emil Johansson ehtii istua vain 16 sekuntia jäähyllä, kun peli on tasoissa. Yohann Auvitu ampuu viivasta ja Olli Palola ohjaa maalin edustalta kiekon maaliin. Minuutti tästä ja peli on 2-1. Sport hieman ylipelaa hyökkäyspäässä ja HIFK iskee terävästi vastaan. Sebastian Dyk pelaa hyvin toiseen aaltoon Kasper Kotkansalolle, joka lämää voimalla kiekon ohi Hovisen. Kolmanteen erään Sport joutuu lähtemään kahden maalin takaa kun huolimaton pelaaminen viimeisillä sekunneilla kääntyy jälleen vastahyökkäykseksi. Alex Broadhurst tarjoilee 2-1 hyökkäyksestä Jere Innalalle maalipaikan, joka liruttaa Hovisen längistä ison pukukoppimaalin.

HIFK karkaa heti kolmannen erän alkuun ratkaisevan tuntuiseen 4-1 johtoon Roni Hirvosen rannatessa kiekon vasempaan ylänurkkaan. Sportin erään tekemän kokoonpanomuutokset piristävät hyökkäyspelaamista jonkin verran - varsinkin Sebastian Stålbergin siirto Axel Holmströmin ja Henrik Erikssonin laitaan tuo juonikkuutta peliin. Kuitenkaan sellaista kiriä ei saada aikaiseksi, että pisteistä noustaisiin taistelemaan. Viimeinen kymppi erästä menee molemmilta pelailun puolelle ja kolme pinnaa jää Helsinkiin lukemin 4-1.

Eilinen peli ja matkustaminen näkyi tänään kotkapaitojen liikkeessä. Toisen erän muutama ylipelaaminen kostautui ja varsinkin 11 sekuntia ennen summeria tullut 3-1 osuma oli ratkaiseva niitti. HIFK oli tänään parempi ansaiten pisteet. Sportin pelit jatkuu ensi viikolla kahdella kotipelillä – keskiviikkona Kuparisaaressa vierailee hallitseva mestari Lukko ja perjantaisaunaan saapuu Kouvolan KooKoo.

Liput ennakkoon kotiotteluihin:

- lippu.fi/sport
- Vaasan Sähkö Areenalla ti-pe, 3. kerros lounastarjoilun yhteydessä
- R-kioskit kautta maan



--------------------------------------------------
HIFK – Sport 4-1 (0-0, 3-1, 1-0)
26:30 0-1 Turo Asplund (Vauhkonen)
30:20 1-1 Olli Palola (Auvitu, Broadhurst) YV
31:29 2-1 Kasper Kotkansalo (Dyk, Tallberg)
39:49 3-1 Jere Innala (Broadhurst, Palola)
41:54 4-1 Roni Hirvonen (Jääskä)

Jäähyt
HIFK 2 x 2 min
Sport 3 x 2 min

Torjunnat
Niilo Halonen, HIFK 1 + 8 + 6 = 15
Niko Hovinen, Sport 7 + 12 + 2 = 21