Ei pisteitä Hämeenlinnasta

Sportin kauden ensimmäinen vieraspeli päättyy tappioon Hämeenlinnassa. HPK ottaa tiukasta pelistä 2-1 (0-0, 1-1, 1-0) kotivoiton.

Rasmus Reijola torjui ottelussa 26 kertaa (Kuva: Teemu Hannula | HPK)


Avauserä Hämeenlinnassa oli tasainen ja erikoistilanteiden molemmin puolin värittämä, kotijoukkue HPK:n ottaessa illan ensimmäisen jäähyn reilu kolmen minuutin pelin jälkeen. Sport pääsi kaikkineen kolmesti erässä ylivoimalle, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei lähes kuuden minuutin yv:n aikana kyetty luomaan. HPK sai kokeilla miesylivoimaa kahdesti, pelin se sai paremmin tuotua hyökkäysalueelle, mutta myös heillä kunnon maalipaikat olivat harvassa. Erän tyylikkäimmästä suorituksesta vastasi Valtteri Viljanen, jonka avojään pommi osui nätisti kohteeseen Sport-siniviivalla, pysäyttäen kerholaisten hyökkäyksen. Erätauolle 0-0 tasatilanteessa.

Kakkoserässä jatkettiin tasaista vääntöä pisteistä. Kumpikaan ei saanut selkeää hallintaa pelistä ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina erän 14. minuutille saakka. Oliver Kinnunen punnertaa väkisin maalille ja kaatuessaankin pystyy ohittamaan Rasmus Reijolan Sport-maalilla. Hyvä yksilösuoritus on myös Sportin tasoitus pari minuuttia myöhemmin: Sebastian Stålberg katkoo hyvin HPK:n syötön keskialueella ja lähtee hyökkäämään. Tarkka veto pakin jaloista yllättää Sami Rajaniemen maalillaan ja peli 1-1:een ajassa 35:45.

Kolmannessa erässä molemmat hakevat voittoa ja peli aaltoilee päästä päähän. Sportille tarjotaan erän alussa paikkaa johtomaaliin jo illan viidennellä ylivoimalla, mutta tänään ei ylivoimia kyetä käyttämään hyväksi. HPK saa viimeisellä kympillä kaksi ylivoimaa, joista jälkimmäinen tuottaa ottelun voittomaalin. Michael Joly tarjoilee maalin kulmalta keskelle Matti Järviselle, joka ohjaa kiekon maaliin ajassa 56:49. Sport ottaa lopussa maalivahdin pois luoden pari hyvää tasoituspaikkaa, mutta HPK-puolustus kestää Rajaniemen johdolla. Näin kolme pistettä jää Hämeenlinnaan.

Tasainen vääntö, jossa erikoistilannepelaaminen lopulta ratkaisee. HPK pystyy lopulta tekemään voittoon riittävän ylivoimamaalin, kun Sport jää omissa paikoissaan nollille. Ensimmäinen viikko tuottaa kolme pistettä kolmesta pelistä. Ensi viikolla jatketaan keskiviikkona kotona Kärppiä vastaan.

HPK - Sport

Maalit: 2-1 (0-0, 1-1, 1-0)
1-0 33:56 #70 Kijunen Oliver
1-1 35:45 #17 Sebastian Stålberg
2-1 56:49 #71 Järvinen Matti
Rangaistukset: 5 x 2 min = 10 min |4 x 2 min = 8 min
Laukaukset: 19 + 16 + 14 = 49 | 13 + 13 + 17 = 43
Torjunnat: 9 + 7 + 12 = 28 | 11 + 8 + 5 = 24
Aloitusvoitot 7 + 14 + 10 = 31 | 10 + 7 + 9 = 26
Liigan tilastot tästä!