25.11.2020 20:04
Sport jäi viime kotiottelussa nollille tylyn tehokkaan vieraspelin pelanneen KooKoon isäntänä ja näin voittosarake on edelleen uudella areenalla avaamatta. Lauantaina kotkapaidat matkasivat Lappeenrantaan, jossa kahden erän hallinta tuotti lopulta vain yhden pisteen kun SaiPa kiri kahden maalin takaa tasoihin ja jatkoaikavoittoon lukemin 3-2. Näiden tappioiden myötä Sport on ajautunut seitsemän voitottoman ottelun putkeen, jota lähdetään katkaisemaan torstaina JYPin kustannuksella.
Vierasjoukkue JYP aloitti lokakuun lopussa lomautettua päävalmentajaa tuuraavan Jukka Varmasen johdolla kaatamalla Sportin kotonaan 4-0, mutta sen jälkeen hurrikaanipaidoilla on ollut haastavampaa. Kymmenen viime ottelua on tuottanut yhden voiton ja viimeksi keskiviikkona Kärpät haki pisteet Jyppilästä lukemin 3-6. JYP on sarjataulukossa kolme pistettä ja neljä sijaa ylempänä kolme peliä enemmän pelanneena, joten todella tärkeistä pisteistä taistellaan.
Yksi Sportin akilleen kantapää on ollut tuloksenteko ja siihen hankittiin lääkettä kahden hyökkääjävahvistuksen myötä, kun Michael Keränen ja Mika Partanen saapuivat Vaasaan. Keränen nähdään kehissä torstaina, Partanen liittyy joukkueen vahvuuteen perjantaina.
Hyökkääjä Michael Keränen liittyi joukkueen vahvuuteen ensimmäistä kertaa tiistain aamujäillä.
– Pyrin nyt auttamaan joukkuetta tuomalla hyökkäyspäähän tehoja, kertoo Keränen.
Keräselle kesken kauden uuteen joukkueeseen saapuminen ei ole vierasta.
- Tietenkin siinä on aina omat haasteet, kun kaikki on uutta. Ei siinä auta, kun hypätä mukaan liikkuvaan junaan ja yrittää auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin.
30-vuotias hyökkääjä on treenannut koko ajan tehokkaasti pienryhmässä Tampereella, joka koostui muistakin sopimuksettomista pelaajista.
– Siellä oli positiivinen fiilis, pidettiin pilke silmäkulmassa ja potkittiin toisiamme eteenpäin.
Torstainen JYP-ottelu on Keräsen ensimmäinen Sport-paidassa ja ammattilainen suhtautuu asiaan ammattimaisesti, vaikka pelikaukalon luukku aukeaakin pitkästä aikaa.
– Se peli siinä on ensimmäisenä mielessä ja se, että pääsee taas peliin kiinni ja siihen rytmiin mukaan, päättää Keränen.
Vaasan Sport kohtaa JYPin torstaina 26.11. klo. 18:30 Vaasan Sähkö Areenalla. Liput ennakkoon SportShopista (ma-pe 10-14) tai osoitteesta http://lippu.fi/sport!