23.12.2021 12:13
Sebastian Stålberg viimeistelemässä maalia Lukkoa vastaan (Kuva: Samppa Toivonen)
Liiga palaa joulutauolta perinteiseen tyyliinsä jo tapaninpäivänä. Sunnuntain vieraat saapuvat Vaasaan Raumalta.
Nihkeästi kauden aloittanut Rauman Lukko paransi peliään joulutauon lähestyessä ja Vaasaan joukkue saapuu kolmen pelin voittoputki taskussaan. Raumalaisten hyvän vireen ennen joulua saivat kokea KooKoo, TPS ja JYP. Yksi hyvän vaihteen takuumiehistä on ollut viime kaudella Lukko-maalilla loistanut nuori Lassi Lehtinen, jonka otteet ovat parantuneet huomattavasti. Varmasti lisäpotkua otteisiin on tuonut kirittäjäksi hankittu venäläisvahti Artjom Zagidulin. Kaksikosta molemmat ovat pelanneet hyvin viime aikoina.Lukon uusi päävalmentaja Marko Virtanen astui suuriin saappaisiin täksi kaudeksi, kun mestarivalmentaja Pekka Virta lähti Lappeenrantaan. Virran haamu hieman varjosti alkukautta, mutta mitä pitemmälle kausi on edennyt, sitä paremmin joukkue on ostanut Virtasen ajatukset. Lukko pelaa edelleen vahvaa liikkeeseen ja kiekkokontrolliin perustuvaa kiekkoa. Sport ja Lukko on sarjassa peräkkäisillä sijoilla, joten sunnuntaina pelataan isoista pisteistä jatkoa ajatellen.
Loukkaantumissumista viime aikoina kärsinyt ja maalinteon kanssa tuskaillut Sport lähti joulutauolle tärkeän vierasvoiton turvin, kun Kärpät kaatui Oulussa Turo Asplundin osumalla lukemin 0-1. Sport oli pelissä hallitsevampi osapuoli ja Rasmus Reijola tarvitsi kauden neljänteen noppapeliinsä vain 13 torjuntaa. Lukko ja Sport ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Vaasassa Sport oli vahvempi lukemin 4-0 ja lokakuun alussa kotkapaidat hakivat täydet pisteet Raumalta lukemin 1-2. Nyt vastaan asettuu ryhdistynyt Lukko, palatakseen voittoputkeen Sportin täytyy saada tehokkuus ja varsinkin ylivoimapelaaminen rokkaamaan. Luvassa on vauhdikas peli Tapanintanssien kunniaksi.
Ottelun yhteydessä on luvassa hupia ja ohjelmaa kaikille perheenjäsenille, niin pienille ja isoille! Lue tarkempi otteluohjelma täältä!
Liput ottelluun täältä!