Keskiviikon kotihaaste:
HALLITSEVA MESTARI LUKKO

Sportin kahden kotipelin viikko käynnistyy keskiviikkona, kun vastaan asettuu kovin mahdollinen haaste - hallitseva Suomen mestari Lukko.

Keränen laukoo kohti Lukko-maalia kaudella 2020/2021 (Kuva: Samppa Toivonen)

Tällä viikolla pelataan kahdesti kotona Vaasan Sähkö Areenalla. Paluuta takaisin voittojen tielle haetaan Rauman Lukon ja KooKoon kustannuksella.

Lukko uudessa komennossa
Kahden viime kauden lähes suvereeni hallitsija Liigassa on ollut Rauman Lukko. Dominointi sai arvoisensa lopun, kun keväällä Raumalla juhlittiin Suomen mestaruutta 58 vuoden tauon jälkeen. Mestaruutta puolustamaan Lukko lähti uuden päävalmentajan johdolla, kun aikaisemmin JYPin ja TPS:n pääkäskijänä toiminut Marko Virtanen otti joukkueen komentoonsa. Mestarivalmentaja Pekka Virran saappaat ovat isot täytettäväksi, joten Virtasella on edessään iso haaste. Pelaajapuolella joukkue koki myös muutaman ison menetyksen, kun sarjan paras puolustaja Robin Press ja hyökkääjä Daniel Audette suuntasivat KHL:ään. Lisäksi nappikauden pelannut Eetu Koivistoinen siirtyi HIFK:n riveihin. Uusista pelaajista varsinkin hyökkääjä Scott Pooleylta odotetaan maaleja.

Raumalaiset ovat aloittaneet kauden hieman ailahdellen, viiteen peliin kasassa on yksi kolmen ja kaksi kahden pinnan voittoa. Kaksi tappiota on tullut viime kauden finalistille TPS:lle.

Tavoitteena paluu voittokantaan
Sport otti viime viikolta kahdesta pelistä kolme pistettä kukistamalla KalPan kotona. Lauantaina HIFK oli Helsingissä parempi lukemin 4-1. Sport oli hyvin pelissä mukana pelin puoliväliin, mutta varsinkin toisen erän lopun 3-1 osuma katkaisi selkärangan. Sportin ainokaisesta vastasi Turo Asplund.

Sport ja Lukko ovat pelanneet tasaisia pelejä ja viime kaudella voitot tasattiin 2-2. Lukko tykkää pelata kiekollista peliä ja sen rikkomisessa Sport on onnistunut hyvin paineistamalla kiekollisia pakkeja - toimiko sama taktiikka myös Virtasen Lukkoa vastaan?

Hanki liput Sportin kotiotteluihin ennakkoon:

- lippu.fi/sport

- Vaasan Sähkö Areena, I-Mediat Lounge ti-pe 10:30-13:30

- R-kioskit kautta maan