21.03.2022 11:25
Sport on pelannut tiukkoja otteluita Ilvestä vastaan koko kauden. (Kuva: Sport-arkisto / Samppa Toivonen)
Sportin kauden pelit päättyvät tällä kertaa runkosarjaan. Tiistain päätösottelussa juhlistetaan kahta hienoa uraa, kun viimeiset Liiga-pelinsä pelaavat Filip Riska ja Jonne Virtanen.
Erinomaisen runkosarjan pelannut Ilves omaa vielä mahdollisuudet jopa runkosarjan voittoon, toki se vaatii kolmen pisteen voiton lisäksi Tapparan pistemenetyksiä Ässiä vastaan. Jouko Myrrän suojatit voivat olla todella tyytyväisiä top3-sijoitukseen ja vähintään puolivälierin kotietuun. Ilves on viime vuodet tehnyt todella hyvää jälkeä koko toiminnan kehittämisessä ja nyt tuota palkitaan niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.
Sport taisteli tosissaan pudotuspelipaikasta, mutta tällä kertaa tähdetkään ei ollut kohdallaan - loppuvuoden paha loukkaantumissuma ja kevään koronavaikeudet veivät kriittisen määrän pisteitä ja tavoite jäi saavuttamatta. Taisteluilme joukkueella oli kuitenkin erinomainen läpi kauden - ammattimiehiä jokainen. Tiistaina kauden päätöksessä kohdataan Ilves kuudetta kertaa tällä kaudella ja voitot ovat tällä hetkellä 3-2 Sportin hyväksi. Tavoitteena on päättää kausi voittoon. C´mon Sportti!
Kauden päätösottelussa nähdään viimeistä kertaa Liiga-jäillä hyökkääjät Filip Riska ja Jonne Virtanen. Molemmat herrat ovat tehneet pitkän uran Liigassa ja heitä muistetaan huomenna ottelun yhteydessä. Myös muut kauden palkinnot jaetaan ennen ottelun alkua, joten kannattaa olla ajoissa paikan päällä.
Kauden päätösottelu, joten kaikki hallille!