15.12.2022 21:32
Lari Heikkinen (vas.) HPK-maalin edustalla (Kuva: Apollo Photo)
Kahden ottelun vieraskiertue alkoi keskiviikkona Lahdesta, jossa tasapainoisen pelin pelannut Sport kaatoi sarjakakkonen Pelicansin lukemin 1-2. Erikoistilannepelaaminen on usein isossa roolissa ja niin tälläkin kertaa. Sport onnistui heti illan ensimmäisellä ylivoimallaan Jens Lööken kauden kymmenennellä osumallaan. Ylivoiman ohella alivoima oli timanttia: Pelicans pääsi yrittämään viisi kertaa ylivoimalla, mutta puolustus maalivahti Rasmus Reijolan johdolla nollasi kaikki yritykset. Voittomaalista vastasi kolmannen erän kuudennella minuutilla ruotsalaishyökkääjä Henrik Eriksson.HPK on sarjassa sijalla 11. kolme pistettä Sportia enemmän keränneenä, joskin yhden pelin enemmän pelanneena. Pienen suvantovaiheen jälkeen Kerho on saanut jälleen pelin juonesta kiinni ja tästä todisteena muun muassa sarjakärki Lukon nollaaminen (4-0). Keskiviikkona HPK hävisi JYPille vieraissa 3-1 vaikka hallitsi kenttätapahtumia välillä selvästi – tästä kertoo maalivahtien torjunnat JYP 43 – HPK 15. Hämeenlinnalaiset ovat olleet Sportille todella vaikea vastus jo vuosikaudet ja haaste on kova myös perjantaina. Kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista ovat päättyneet HPK:n kolmen pisteen voittoihin ja nyt lähdetään hakemaan revanssia niille. Sportin on pystyttävä vastaamaan HPK:n vahvaan alkuun ja avausmaalin merkitys on jälleen iso, joten alusta saakka täytyy painaa sata lasissa. Kiekko tippuu jäähän Hämeenlinnassa kello 18.30.