23.02.2023 21:00
Valtteri Hietanen (Kuva: Apollo Photo)
Sportin kolmen ottelun viikosta keskimmäinen pelataan kotiaskissa Lukkoa vastaan. Rauman Lukko on pitänyt hallussaan Liigan kärkipaikkaa lähes koko kauden, mutta nyt runkosarjan lähetessä loppua ovat molemmat tamperelaisjoukkueet kirineet aivan kantaan kiinni. Kolmen peräkkäisen tappion jälkeen ero kaksi peliä vähemmän pelanneeseen Ilvekseen on vain yksi piste. Tappara kyttää kahden pisteen päässä, niin ikään kaksi peliä vähemmän pelanneena. Ottaakseen runkosarjan voiton, Marko Virtasen suojattien pitää alkaa voittamaan pelejä hyvällä prosentilla. Perjantaina Vaasassa nähdään tuttu mies Lukko-nutussa, kun siirtorajalla Raumalle siirtynyt puolustaja Shaun Heshka palaa Kuparisaareen.
Siirtorajalla vahvasti nuorentunut Sport-ryhmä hakee paluuta pistekantaan nyt Lukon kustannuksella. Tiistaina Helsingissä maalihanat saatiin auki, mutta kolme maalia ei riittänyt pisteisiin HIFK:n viittä osumaa vastaan. Haasteena ovat olleet otteluiden alut, Helsingissäkin IFK karkasi johtoon jo pelin ensimmäisellä minuutilla. Perjantaina täytyy heti pelin alusta saakka olla hereillä, jotta pisteistä voidaan taistella. Lukko perustaa pelinsä vahvalle liikkeelle ja kiekkokontrollille. Siihen pitää löytää lääkkeet, jotta Lukko kaatuisi ensimmäisen kerran tällä kaudella.
Sport-Lukko
Perjantai 24.2.2023Vaasan Sähkö Areena | Rinnakkaistie 1, 65350 VaasaOvet aukeavat klo 17.30Ottelu alkaa klo 18.30Otteluliput tästä!
Kaveria ei jätetä -lippuja jaossa SportShopista 10.30-13.30, ja ovelta alkaen klo 17.30. Lippuja jaossa yhteensä 1 000.