05.03.2025 12:08
Runkosarjan toiseksi viimeinen viikko sisältää Sportin osalta kolme ottelua. Keskiviikkona matkataan Mikkelin Jukureiden vieraaksi.
Viime viikonlopun vieraskiertue ei kartuttanut Sportin pistetilastoa, sillä sekä Pelicans (5-0) että HPK (3-2) pitivät kolme pistettä itsellään. Lauantain peli on Sportilta selkeästi parempaa kuin perjantaina Lahdessa, mutta pisteisiin se ei riittänyt. Maaliviivaa lähemmäksi tasoitusta ei lopussa päästy.
Keskiviikkona matka vie Mikkeliin, jossa tuttu päävalmentaja, ex-Sportpelaaja Jonne Virtanen, virittää joukkonsa kotkapaitoja vastaan. Mikkeliläisillä sarjasijoitus on jo ollut pitkään selvä ja heillä on edessään parin viikon kuluttua tärkeät playout -pelit. Jukurit on paljon pistemääräänsä parempi joukkue ja haastaa tässä sarjassa kenet tahansa. Vahvaan liikkeeseen pelinsä perustava Jukurit on useassa pelissä ollut hallitsevampi osapuoli, mutta Sportin tapaan maalinteko on tuottanut tuskaa.
Sportin osalta tuleva viikko on ratkaiseva taistelussa pudotuspelipaikassa. Kaikki on omissa käsissä, mutta fakta on se, että kolmen pisteen voittoja tarvitaan. Puolustuspelaaminen on hyvällä tasolla, mutta maalipaikoissa täytyy terävyyttä ja tehokkuutta saada nostettua. Kiekko jäähän Kalevankankaalla kello 18:30.
Perjantaina 7.3. vietetään mieletöntä kautta pelaavan ennätysmies Atro Leppäsen iltaa! Tiedossa on palkitsemisseremonia sekä viime kotiottelussa vilahtanut ennätysvideo!
Keräännytään perjantaina 7.3. koko Pohjanmaa ja miksei kauempaakin osoittamaan suuret suosion osoitukset kaikkien aikojen tehokkaimmalle puolustajalle yksittäisellä Liiga-kaudella!
Osta liput nyt, kun niitä vielä on!