23.11.2022 22:27
Sport ja KooKoo kohtasivat viimeksi viime kaudella (Kuva: Apollo Photo / Sport-arkisto)
Sport lähtee pitkälle vierasreissulle kolmen pelin pisteputkessa, kun viime viikon peleistä saldona oli kaksi varsinaisen peliajan voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Sportin peli oli hyvissä uomissa jo ennen maajoukkuetaukoa, mutta pisteitä tuli niukemmin mitä otteet antoivat odottaa. Tauon jälkeen myös tulos seurasi esityksiä ja sen saivat kokea niin Pelicans kuin SaiPakin. Viikon kolmannessa pelissä kotkapaidat ottivat taistelupisteen hyvin levänneeltä Ilvekseltä nousemalla kahden maalin takaa tasoihin ja jatkoajalle. Ykkösketju Jens Lööke - Axel Holmström - Simon Hjalmarsson jatkoi tehokkaana. Holmström on koko sarjan pistepörssin ykkönen, Hjalmarsson kolmonen ja sairastuvalta palannut Lööke iski kolmeen peliin tehot 4+2. Myös nelosketjun hyökkääjä Lari Heikkinen on löytänyt tehoja, 1+2 kahteen edelliseen peliin lupaa hyvää nuorelle pelaajalle. Viime viikon huonojen uutisten listalle menee Emil Johanssonin saama viiden ottelun pelikielto – yhden joukkueen kärkipakin puuttuminen idän reissulta on iso menetys.Perjantaina Kouvolan KooKoo isännöi Sportia. Jos Sportille vierasottelut (2 voittoa) ovat olleet haastavia, niin samanlainen tilanne on kouvolalaisilla kotiotteluiden osalta (3 voittoa). KooKoo aloitti viikon pelinsä kotonaan jokeskiviikkona, varsinkin alkuun HPK:ta vastaan kotijoukkue dominoi kenttätapahtumia, mutta HPK kävi tekemässä maalit. Kahden ensimmäisen erän torjunnat KooKoo 7 – HPK 29 kertoo KooKoon hallinnasta, mutta taululla komeili lukemat 1-3. Kolmannessa erässä KooKoo sai maalihanoja auki nousten 2-4 tilanteesta 4-4:ään, mutta kolmen maalin iltaa viettänyt ex-Sport Markus Nenonen ampui 4-5 voittomaalin tasoituksen jälkeisessä vaihdossa. KooKoo pelaa ajoittain mallikasta, liikkuvaa kiekkoa käyttäen hyvin koko kenttää. Maajoukkueessakin säväyttänyt kultakypärä Joose Antonen on hyökkäyksen johtohahmo, puolustuksessa ex-Sport Ari Gröndahl pelasi itselleen hyvillä otteillaan loppukauden sopimuksen.KooKoo ja Sport kohtaavat perjantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Seuraavaan reilu kuukauden aikana joukkueet tulevat tutuksi toisilleen, sillä joulukuussa Vaasassa kohdataan vielä kahdesti (9.12. ja 30.12.). Näissä kohtaamisissa on jaossa isoja pisteitä pudotuspelipaikoista taistellessa.