22.09.2022 20:56
Rasmus Reijola pelasi vahvan ottelun keskiviikkona (kuva: Apollo Photo)
Sportin kahden kotipelin viikko huipentuu perjantain kotiotteluun KalPaa vastaan.
Tommi Miettisen valmentama KalPa lähti ennakoiden perusteella kauteen haastajana. Kolme ensimmäistä ottelua ovat kuitenkin näyttäneet, että KalPa pystyy voittamaan pelejä - saaliina on kolmen pisteen voitot niin SaiPasta kuin Jukureista. Tahtipuikkoa on heiluttanut kultakypärä Aapeli Räsänen (2+2) ja maalivahtikaksikko Matej Machovsky - Juha Jatkola ovat suorittaneet myös hyvällä tasolla. Ikinuori Jaakko Rissanen on johtavassa roolissa kiekollisessa pelaamisessa ja mielenkiintoinen tuttavuus on myös järkälemäinen kanadalaishyökkääjä Mark Simpson. KalPa perustaa pelinsä vahvaan kiekolliseen hallintaan ja liikeeseen. Siihen Sportin täytyy pystyä vastaamaan heti ensimmäisistä vaihdoista alkaen.
Sport on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen ja sitä lähdetään perjantaina katkomaan. Keskiviikkona Sport pelasi hyvän pelin Kärppiä vastaan, mutta erikoistilannepelaaminen ja vastustajan tehokkuus maalipaikossa ratkaisivat pisteet vieraille. Jens Lööken loukaantumisen myötä ketjut menivät hieman uusiksi. Näistä varsinkin kolmikko Lassi Vanhatalo - Henrik Eriksson - Miro Nalli oli toimiva kokonaisuus, jossa vauhtia ja vääntöä löytyy. KalPaa vastaan trafiikkia maalille täytyy saada aikaan ja sitä kautta verkkoa heilumaan. Nyt taistellaan!
Otteluliput: vaasansport.lippu.fi
Ovet aukeavat klo 17.30
Ottelu alkaa klo 18.30