30.05.2018 15:32
– Päädyin Vaasaan ja Sportiin, koska koin, että saan täällä parhaan mahdollisuuden mennä urallani eteenpäin sekä mahdollisuuden isoon rooliin joukkueessa, Niemi kertoo.
Hämeenkyröstä lähtöisin olevalla puolustajalle Sport on neljäs joukkue Liigassa. Niemi on aiemmin pukenut päällensä HPK:n, Ilveksen sekä viimeisimpänä KooKoon peliasun. Ensi kaudella puolustaja isännöi vierasjoukkueita Vaasan Sähkö Areenalla.
– Tuon Sportin jengiin jämäkkyyttä sekä tiettyä rauhallisuutta. Tietysti odotan isoa roolia, jonka perässä Vaasaan tulin, mutta kaikki on ansaittava omien peliesitysten kautta. Puolustamisen lisäksi suurimpia vahvuuksiani ovat kamppailupelaaminen ja laukaus. Tarvittaessa myös lätty tippuu kaverin lapaan, hän lupaa.
– Persoonana olen rauhallinen, erittäin kilpailuhenkinen sekä huumorintajuinen. Lisäksi olen hyvä kokkaamaan, omistan lagoton (koirarotu) sekä tykkään autoista, Niemi kuvailee itseään ja kiinnostuksen kohteitaan.
Niemen ammattilaisuraa ovat varjostaneet loukkaantumiset, joiden vuoksi nousu Liigan kirkkaimpaan kaartiin on jäänyt tapahtumatta. Puolustaja on kuitenkin vasta tulossa parhaimpaan peli-ikäänsä, joten läpimurtoon on hyvin aikaa. Mutta voiko loukkaantumisilta välttyä jatkossakaan?
– Kuten aiemmin sanoin, omiin vahvuuksiini kuuluvat ehdottomasti kaksinkamppailut sekä joukkueen eteen pelaaminen. Valitettavasti omaan pelityyliini kuuluu myös se, että blokkaan vetoja, jota kautta iso osa loukkaantumisistanikin on syntynyt.
Niemi harjoittelee kesän oman fysiikkavalmentajansa kanssa, mutta on myös ehtinyt jo tutustumaan tulevaan kotikaupungista ympäristöön ja uuteen joukkueeseen.
– Henkilökohtaisesti harjoittelen kesän oman fysiikkavalmentajani Juho Nousiaisen kanssa, joten Vaasaan en ole vielä hirveästi ehtinyt tutustumaan. Joukkueen aloitustapahtumasta jäi kuitenkin erittäin hyvä kuva valmennuksesta sekä joukkuekavereista.
– Meillä on suhteellisen nuori, mutta nälkäinen joukkue, ja vaikean viime kauden jälkeen kaikilla on varmasti kova halu menestyä paremmin. Hyökkäyspäästä löytyy paljon taitoa ja lisäksi meillä on kaksi loistavaa maalivahtia, joihin voi luottaa, puolustaja kertoo.
Pohjois-Amerikkaan 17-vuotiaana siirtynyt puolustaja varattiin NHL:ään vuonna 2008 New York Islandersin toimesta. Niemi siirtyi kuitenkin harvinaisessa paikalliskilpailijoiden välisessä vaihtokaupassa New York Rangersin organisaatioon, ja pelasi tulokassopimuksensa kolmen kauden aikana yhteensä 65 AHL- ja 67 ECHL-ottelua ennen paluutaan Suomeen.
– Varsinkin kolme vuotta Saskatoonissa WHL:ssä olivat loistavia. Sain paljon vastuuta ja peli kulki. Päällimmäisenä Pohjois-Amerikan reissusta jäi mieleen kahdet nuorten MM-kisat sekä CHL:n Top Prospect -ottelu.
– Urani vaikeimpia hetkiä ovat puolestaan olleet pitkät loukkaantumiset, joista viimeisimpänä eturistisiteen korjaus, josta toipuminen vei koko kauden, hän kertoo.
Ensi kaudella kotkapaidassa ei toivon mukaan loukkaantumisia nähdä. Niemellä on lopuksi pyyntö Sportin kannattajille.
– Nähdään jäähallilla! Vi ses vid ishallen!
Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)