Sport haastaa hallitsevan mestarin Tapparan lauantaina

Perjantaina Ässät hyvällä esityksellä voittanut Sport jatkaa pelejään heti lauantaina. Vastus ei paperilla tästä enää kovene, sillä edessä on vierasmatka hallitsevan mestarin Tapparan kotiluolaan.

Lähes viikon mittainen harjoittelutauko oli tehnyt hyvää Sportin pelille. Kotkapaidoilta nähtiin perjantaina Ässiä vastaan selvästi kauden tasapainoisin esitys, jolla irtosi voitto ja kolme pistettä Michael Parksin, Joel Kivirannan, Ari Gröndahlin ja Joonas Komulaisen maaleilla lukemin 4–2.

Ottelun kahta ensimmäistä erää rikkoivat lukuisat jäähyt. Sport piti Ässien ylivoiman maaleitta, mutta paini myös oman tehottomuuden kanssa toisen erän loppupuoliskolle asti. Lopulta jenkkivahvistus Parks avasi joukkueen maalihanat ja 3. erän suvereeni esitys ei jättänyt voittajasta epäselvyyttä.

Sport sai ottelussa tärkeitä onnistumisia, kun hieman vaisusti alkukauden pelannut Kiviranta onnistui tekemään kauden avausmaalinsa ja lisäsi sen päälle vielä syöttöpisteen. Kiviranta nousi otteluun Ville Viitaluoman rinnalle ykkösketjuun. Viitaluoma puolestaan rikkoi syöttöpisteellä neljänsadan Liiga-pisteen rajan. Myös kokoonpanoon sairastumisen jälkeen palannut Komulainen teki kauden ensimmäisensä.

Markus Kankaanperän pelikiellon takia uusiksi menneet puolustajaparit onnistuivat Ässiä vastaan puhtain paperein. Nuorista puolustajista varsinkin Tony Sund pelasi vahvan ottelun molempiin suuntiin ja sai palkinnoksi ensimmäisen Liiga-pisteensä syöttämällä Kivirannan osuman 2. erän lopussa.

Sport on kuudesta ottelustaan voittanut kolme ja hävinnyt yhtä monta. Lauantaina edessä on jo kauden kolmas peli, joka pelataan heti voittoa seuraavana päivänä. Tuplaotteluiden jälkimmäiset osat ovat tähän mennessä päättyneet tappioihin. Tähän haetaan korjausta Tapparaa vastaan.

Tuplamestari on aloittanut kautensa odotuksiin nähden vaisusti. Jukka Rautakorven suojatit ovat tällä hetkellä kahden ottelun tappioputkessa, kun tiistaina tuli tappio Ässille ja torstaina JYP:ille. Tappara on kuudesta ottelusta kerännyt yhden pisteen enemmän kuin kotkapaidat.

Materiaalinsa puolesta Tappara on tälläkin kaudella suurin mestarisuosikki. Joukkueen hyökkäyspeli on kuitenkin alkukaudesta ollut tukkoista. Huippuhankinnoista Tomas Zaborskyn, Jarno Kärjen ja Niko Ojamäen maalitilit ovat vielä avaamatta, eikä trio ole tehnyt yhteensä kuin yhden tehopisteen alkukauden aikana.

Tapparan ja Sportin tehokkaimmat pelaajat ovat yllättäen puolustajia. Sportin kultaista kypärää kantaa neljän ottelun maaliputkessa oleva Gröndahl pisteillä 4+1=5. Tapparan kultainen kypärä on puolestaan tehot 3+1 tehneen Aleksi Salosen päässä.

Sportin tehokkain hyökkääjä Parks jätti ottelun Ässiä vastaan kesken 3. erässä varotoimenpiteenä. Hyökkääjän pelaaminen Tapparaa vastaan selviää lauantain aikana. Hyökkäysreservissä odottaa vielä Ässiä vastaan levännyt Aleksi Ainali sekä pelikuntoon tervehtynyt Jesse Paukku, joka odottaa vielä kauden ensimmäistä peliään.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)


seuraava kotiottelu


Sport kohtaa tulevana tiistaina SaiPan. Kyseessä on ensimmäinen kauden monesta haalaripelistä, eli opiskelijat, nyt jos koskaan kannattaa kansoittaa Kuparisaari: lippu seisomakatsomoon kustantaa haalarit päällä vain vitosen!