Kotiottelut jatkuvat Kärppiä vastaan

Pitkästä loukkaantumisesta tervehtynyt Joonas Komulainen avasi maalihanansa edellisessä ottelussa. (Kuva: Samppa Toivonen)
Sport kohtaa keskiviikkona harjoitusottelussa vieraita Oulusta.

Sport pääsi viime viikolla todelliseen testiin, kun se kohtasi hallitsevan mestarin ja vakuuttavasti kaikissa harjoitusotteluissaan esiintyneen Tapparan. Tulevan kauden suurin mestarisuosikki oli joukkueelle liian kova pala, mutta valmentaja Sami Tervonen näki otteissa myös paljon hyvää.

– Ei ainakaan ollut sellainen olo, että pelattiin harjoitusottelua. Vauhti ja tapa, miten joukkueet pelasivat, tarjosivat vuodenaikaan nähden hyvän tapahtuman. Halusimme kärjen mittarin ja sellaisen myös saimme. Vaikka loppulukemat eivät imartele, niin pelin sisällä pystyimme vastaamaan haasteeseen.

Tappara voitti ottelun lukemin 6-3. Se johti toisen erän alussa jo 3-0, mutta Sport petrasi ja onnistui Joonas Komulaisen ja Aleksi Ainalin toimesta kahdesti kaventamaan lukemia. Tappara meni lopulta päätöserässä selvään voittoon. Markus Nenonen viimeisteli vielä päätösminuutilla kotijoukkueen kolmannen osuman.

– Matkan edetessä on kuitenkin löydettävä keinot kuroa pienet erot umpeen niissä asioissa mitkä vastustaja teki paremmin. Tappara oli omissa paikoissaan tehokkaampi ja kunnioitetaan tulosta tällä kertaa.

Kauteen valmistautuminen jatkuu Sportin osalta tällä viikolla kahdella harjoitusottelulla. Keskiviikkona joukkue kohtaa Vaasassa Kärpät ja torstaina matkataan Poriin Ässien vieraaksi.

– Tarkoitus on taas saada taas lisää elementtejä pelaamiseen. Joukkueemme on nopeajalkainen ja tämän vahvuuden haluamme saada näkymään kiekottomassa pelissä, varsinkin hyökkäyspäässä ja keskialueella. Aloitteellisuus ja reagoiminen tilanteisiin, sekä se miten tuetaan ja paikataan viisikkona toisiamme ovat isoja kulmakiviä sille, että pystymme olemaan aktiivisia kiekottomana. Vastustaja tuo taas oman tapansa pelata ja me lähdemme omalla pelillämme vastaamaan tähän, Tervonen naulaa.

Kärpät siirtyi kesällä vaasalaiskomentoon, kun Mikko Manner otti vastaan joukkueen päävalmentajan pestin väistyneen Kai Suikkasen jälkeen. Joukkueen uusia vahvistuksia ovat muun muassa Sportinkin pelipaitaa urallaan kantaneet Charles Bertrand, Otto Karvinen, Miika Koivisto ja Veini Vehviläinen.

Sport ilmoitti maanantaina solmineensa try-outin viime kaudella TUTO Hockeyssa Mestistä pelanneen Mikko Laineen kanssa. 27-vuotias laituri tuo joukkueen hyökkäysosastolle lisää jalkoja, sillä loukkaantumisten takia sivussa ovat edelleen Jesse Paukku, Sami Salminen, Jesse Rantamäki ja Verneri Vähäkangas. Laineen debyytti kotkapaidassa nähdään mahdollisesti jo Kärppiä vastaan.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)