Kiekkokausi käyntiin Kuparisaaressa

Sport kohtaa keskiviikkona KooKoon harjoitusottelussa.
Sport eteni Pitsiturnauksen finaaliin kaatamalla välierässä Ässät Michael Parksin maalilla. (Kuva: Elmeri Elo / Liiga)

Sport avasi harjoitusottelukauden viime viikon perjantaina osallistumalla Pitsiturnaukseen. Finaalitappioon päättynyt turnaus antoi hyvän ensivaikutelman tulevan kauden joukkueesta.

Sport kaatoi matkalla finaaliin HPK:n 5-2 ja Ässät 1-0 sekä pelasi TPS:ää vastaan maalittoman tasapelin. Finaalissa turkulaiset olivat kuitenkin vahvempia lukemin 6-3.

Tehokkaimmat pelaajat olivat viisi pistettä turnauksessa tehnyt Joni Tuulola (3+2) ja neljään pisteeseen yltäneet Michael Parks (2+2), Ville Viitaluoma (1+3) ja Markus Nenonen (1+3).

Valmentaja Sami Tervonen oli tyytyväinen Pitsiturnauksessa näkemiinsä asioihin.

– Turnaus sujui meidän osalta hyvin. Varsinkin kolmessa ensimmäisessä ottelussa nähtiin harjoiteltuja pelillisiä asioita ja ennen kaikkea yksilötasolla pelaajat toivat hienosti omia vahvuuksiaan esiin. Kentällä oli hyvä sekoitus rohkeutta ja luovuutta.

Valmistautuminen runkosarjaan jatkuu tällä viikolla ensimmäisellä täysimittaisella ottelulla, kun Kuparisaareen saapuu vieraaksi Kuortaneella leireilevä Kouvolan KooKoo.

Kesän aikana isolla kädellä uudistunut kouvolalaisjoukkue tuo Vaasaan esimerkiksi kaudella 2013-14 Liigan parhaaksi valitun Michael Keräsen ja Sportissa kaudella 2015-16 puolustaneen Jake Newtonin.

Näin aikaisessa vaiheessa kautta vastustajaan ei kuitenkaan kiinnitetä erityistä huomiota, vaan kaikki fokus on oman pelin kehittämisessä.

– Keskitymme hyvin pitkälti samoihin asioihin kuin viime viikolla, eli oman pään pelaaminen kokonaisuutena tulee olemaan keskiössä. Maanantaina katsoimme videoita ja käsittelimme joukkueen kanssa asiat, joissa Pitsiturnauksessa onnistuttiin ja mitä täytyy tehdä paremmin tulevaisuudessa, Tervonen sanoo.

Normaalihintainen lippu otteluun maksaa 10 euroa. Lapset, opiskelijat ja eläkeläiset 5 euroa.

Harjoitusotteluihin on myynnissä myös lippupaketti, joka sisältää kaikki neljä kotiharjoitusottelua! Tämän paketin voit lunastaa itsellesi ennakkoon SportShopista tai jäähallin lipunmyynnistä keskiviikon ottelun yhteydessä. Lipunmyynti alkaa tunti ennen ottelun alkua.

Ottelusta on tarjolla myös nettilähetys Vaasan Sportin Facebook- ja YouTube-kanavilla. Lue lisää nettilähetyksistä tästä.

Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)