Ennakko: Viikonlopuksi vierasreissulle Savoon

Sportin pelit jatkuvat kahden vieraspelin merkeissä Savossa, kun tänään kohdataan Pohjois-Savon ylpeys Kuopion KalPa ja huomenna matkataan puolestaan Etelä-Savoon ja Mikkelin Jukureiden vieraaksi.

Neljän ottelun tappioputkeen ajautunut kotkaryhmä lähtee hakemaan paluuta voittojen tielle savolaisjoukkueita vastaan. Perjantaina kohdataan KalPa Niiralan montun isossa kaukalossa, jossa vahvasti liikkuva kotijoukkue on ollut aina haastava vastus. KalPa katkaisi oman neljän ottelun tappioputkensa viime viikonloppuna kohtaamalla valmentajaa vaihtaneen Jukurit kahdesti back-to-back –hengessä: Marko Kauppinen sai tylyn startin päävalmentajauralleen KalPa vyöryttäessä kaksi selkeää voittoa – Mikkelissä lukemin 2-5 ja Kuopiossa peräti 8-1. Toisen ottelun ehdoton ykkönen oli sentteri, ex-Sport Matti Järvinen, joka tehojen 4+1 lisäksi kirjautti kovan +7 lukeman +/- tilastoonsa. KalPa pelasi hyvän marras-joulukuun nousten samalla kiinni viimeisiin pudotuspelipaikkoihin, joukkue löytyy nyt taulukosta sijalta yhdeksän. Sport ja KalPa ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella lokakuun alussa ja ottelut olivat tiukkoja: ensin KalPa otti voittolaukauksissa voiton kotonaan alkukaudesta lukemin 4-3 ja Vaasassa Sport oli parempi lukemin 2-1.

Sport koki keskiviikkona karvaan tappion TPS:lle kotonaan, joka nousi kolmannessa erässä yhdeksässä minuutissa 4-2 tappiolta 4-5 vierasvoittoon. Tappion lisäksi jobinpostia tuli muutaman tällin myötä ja esimerkiksi pelin kesken jättäneen Filip Riskan pelaaminen on epävarmaa. Sen sijaan kymppitilinsä täyttymisen myötä sivussa ollut Jared Wilson on jälleen käytettävissä puolustuksessa. Ottelu Kuopiossa starttaa tänään klo 18:30.