18.01.2019 12:30
Sport kohtasi viime viikolla kaksi Liigan jättiläistä, kun perjantaina joukkue isännöi Vaasassa Kärppiä, ja lauantaina tie vei Tampereella Tapparan vieraaksi. Sport otti perjantaina täyden kotiyleisön tuella mahtavan 2–1-voiton hallitsevasta mestarista, mutta Tapparan nousukunto oli lopulta kotkapaidoille liikaa.
Kotivoiton takuumiehinä toimivat tehot 1+1 nakuttaneet Olavi Vauhkonen ja Antti Kalapudas sekä 32 kertaa torjunut Mika Järvinen. Tapparalle kärsityssä 3–1-tappiossa Sportin ainoan maalin teki kahden miehen ylivoimalla Tony Sund. Sport oli kiinni voitossa kolmannen erän puoliväliin asti, mutta kirvesrinnat käänsivät pelin lopulta itselleen. Sami Aittokallio torjui maalilla peräti 35 kertaa.
Sportin kausi jatkuu tällä viikolla tärkeällä Kouvola-viikonlopulla. KooKoo on tällä hetkellä sarjassa toiseksi viimeisenä ja voittanut 16 edellisestä ottelustaan ainoastaan kolme. Joukkue vaihtoi viime viikolla päävalmentajaa, kun Mikko Heiskanen nousi vastuuseen Tuomas Tuokkolan tilalle.
Joukkueet kohtasivat tuplaotteluiden merkeissä Vaasassa marraskuun puolivälissä. Tällöin voitot jaettiin tasan, kun Sport otti ensimmäisestä selvän 4–1-voiton, kun taas KooKoo onnistui viemään jälkimmäisen kamppailun tähtihyökkääjä Malte Strömwallin hattutempun siivittämänä lukemin 3–4.
KooKoo hävisi Heiskasen alaisuudessa edellisviikon kaksi kohtaamistaan, joista molemmat vieläpä selvin numeroin. Lauantain 0–5-kotitappion jälkeen päävalmentaja ruoti joukkueensa esitystä kovaan ääneen, joten Sportia vastaan kaukalossa nähdään varmasti täysin eri lailla motivoitunut KooKoo kuin viime viikon otteluissa.
Sport saa kokoonpanoonsa takaisin viime viikon ottelut väliin jättäneen Jyri Niemen. Sairaslistalla on tällä hetkellä Tommi Tikka sekä Oskari Manninen. Maalilla perjantain ottelussa aloittaa Mika Järvinen.