17.09.2018 13:30
Sport aloitti kautensa ottamalla tärkeät kolme pistettä Lahden Pelicansilta lukemin 4–2. Ottelun avauserä oli pienoista Pelicansin hallintaa, mutta toisesta erästä lähtien tahtipuikkoa heilutti kotijoukkue Sport.
Erikoistilannepelaaminen nousi ratkaisevaan rooliin pelissä: kahden maalin iltaa viettänyt Oy Scansolo Ab:n nimikkopelaaja Joel Kiviranta tasoitti toisessa erässä ylivoimalla ja Aleksi Ainali (K-Market Suvilahti, Koulukatu & Vanha Vaasa) iski 2–1-maalin kolmannen erän puolivälin jälkeen. Lopussa nähtiin vielä kolme osumaa lahtelaisten hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia: ensin Kiviranta vei kotijoukkueen 3–1-johtoon – Pelicans kavensi heti perään ja helpottavan 4–2-osuman niin ikään tyhjiin ampui puolustaja Jyri Niemi.
Sport pelasi raikasta ja aktiivista kiekkoa, joka myös sytytti hienosti mukana eläneen kotiyleisön. Aikaisemmista kausista poiketen, vauhti vain parani loppua kohden eikä kolmannen erän suvantovaihetta nähty.
Aktiivista peliä tarvitaan myös tiistaina, kun HIFK saapuu kylään. Kahdella jatkoaikavoitolla kautensa aloittanut helsinkiläisryhmä vilisee kovanluokan nimiä ja hankinnat näyttävät olevan parin pelin perusteella onnistuneita. Taitava hyökkääjä Iikka Kangasniemi on aloittanut kautensa erinomaisesti (2+2) ja hän on saanut hyvää taustatukea kanadalaishyökkääjä Lucas Lessiolta (2+0) sekä ex-Sport puolustaja Aleksi Laaksolta (0+3).
Voitoista huolimatta IFK:n omissa on soinut seitsemän kertaa ja varmasti joukkue tulee Vaasaan tiiviimmän puolustuspelaamisen kautta. Maalivahtiosastolla torjuntavastuun on kantanut Atte Engren, mutta yllätys ei olisi, jos Vaasassa maalinsuulle luistelisi vuorostaan Markus Ruusu.
Haastaakseen HIFK:n Sportin on pystyttävä samanlaiseen aktiiviseen karvauspeliin sekä nopeisiin pelinavauksiin kuten perjantaina. Kova paine vastustajan pakkeihin poikinee hyviä maalipaikkoja.
C'MON SPORTTI!
Teksti: Taneli Jokela
Tuulennopea laitahyökkääjä jatkoi perjantaina siitä, mihin viime kaudella jäi.
Kiviranta painoi hyvällä itseluottamuksella haastaen vastustajan pakkeja jatkuvasti ja luoden huippupaikkoja varsinkin laituriparilleen Toni Kallelalle.
Jolle teki pelissä kaksi maalia, jotka nostivat hänet kaikkien aikojen tehokkaimmaksi Liiga-pelaajaksi ohi Charles Bertrandin. HIFK-pakit saavat olla tiistaina koko ajan hereillä liukkaan Kivirannan kanssa.
Tanskassa pari kautta tehokkaasti kiekkoilut hyökkääjä hakee läpimurtoa nyt Liigan puolella.
Pääsi avauspelissä pelaamaan ykkösketjussa yhdessä Kivirannan ja Brody Sutterin kanssa. Vielä ei maalitili auennut vaikka paikkoja oli muutama.
Kallela liikkuu hyvin ja hakeutuu usein vapaisiin syöttöpaikkoihin. Vielä kun viimeistelyyn saadaan sihti kohdalleen, niin Kallela saattaa olla kaivattu maalintekijä joukkueelle – joko tiistaina verkot heiluvat?
Pelicansista HIFK:n riveihin siirtynyt pienikokoinen kiekkotaituri ihastuttaa osaamisellaan peli peliltä.
Lukee kenttää erittäin hyvin ja löytää ketjukaverit syötöillään tehokkaasti. Kiekollisena taitava Kangasniemi on vaikea pelaaja puolustaa, sillä pystyy myös itse maalintekoon – kahteen ensimmäiseen peliin tehot 2+2 kertovat miehen osaamisesta.
Yksi Liigan nopeimmista luistelijoista löytyy HIFK:n riveistä. Pienikokoinen laitahyökkääjä aiheuttaa haastamisellaan ja rohkeilla nousuillaan harmaita hiuksia vastustajan pakeille.
Treenipeleissä ruuti oli märkää, mutta avauspelissä Jyväskylässä mies teki ottelun voittomaalin jatkoajalla.