18.11.2017 11:50
Sport palasi maajoukkuetauolta torstaina kohtaamalla Jukurit. Markus Nenonen vei kotkapaidat avauserässä johtoon, mutta Jukurit teki kolme seuraavaa maalia ja vei pisteet Kuparisaaresta lukemin 1–3.
Sport koki ottelussa kovia menetyksiä puolustajaosastolle, kun sekä Oskari Manninen että Joni Tuulola loukkaantuivat. Manninen jäi Jukuri-hyökkääjä Zach Budishin polvitaklauksen uhriksi ja poistui ottelusta jo avauserässä. Loukkaantumisten takia joukkue hankki apua Turusta, kun TPS:n nuori Martin Berger saapui Vaasaan kolmen ottelun lainasopimuksella.
Jukureita vastaan ensiesiintymisensä tehnyt Andrew Kozek ei vielä häikäissyt otteillaan, mutta hyvän laukauksen omaavalta kanadalaiselta on lupa odottaa enemmän pelikunnon parantuessa. Kozek aloitti ottelun Nenosen ja Michael Parksin keskellä, mutta siirtyi ottelun edetessä laitahyökkääjän paikalle.
Sportin vaikea jakso on kestänyt jo yli kuukauden päivät. Joukkue on lokakuun alusta lähtien voittanut ainoastaan kolme ottelua ja hävinnyt kymmenen. Lauantaina Jyväskylässä juhlistetaan Tuomas Pihlmanin komeaa pelaajauraa, joka päättyi viime kauteen. Sportilla on puolestaan mielessä juhlien pilaaminen.
JYP on aloittanut viikon kahdella voitolla. Tiistaina joukkue kaatoi KooKoon Jyväskylässä 3–0 ja torstaina oli Ässien vuoro taipua hurrikaanipaitojen käsittelyssä lukemin 1–3. Sport ja JYP ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kerran, jolloin JYP oli parempi maalein 2–4.
JYPin otteet ovat viime aikoina ailahdelleet paljon, mutta se kuuluu silti ehdottomasti sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Joukkue vahvistui viime kaudella tuhoa tehneen Michel Miklikin paluulla, joten varsinkin hyökkäysosastolla JYP ei anna tasoitusta kenellekään.
JYP on myös puolustuspäähän onnistunut löytämään uusia vastuunkantajia, kun nimettömimmistä pelaajista Ossi Ikonen, Jaakko Jokinen ja viimeisimpänä 17-vuotias Anttoni Honka ovat onnistuneet tukemaan kokeneita Mikko Mäenpäätä ja Mikko Kaltevaa.
Sportilla on jonkin verran loukkaantumishuolia, kun ykköspuolustajaparin lisäksi sairaslistalla ovat kapteeni Markus Kankaanperä, Erik Riska sekä Jonathan Iilahti. Lisäksi pelikieltoaan kärsii edelleen hyökkääjä Sam Povorozniouk.
JYP–Sport pelataan lauantaina kello 18:30 alkaen.
Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)
Sport saa seuraavassa kotiottelussaan vieraita Lahdesta, kun Pelicans saapuu Kuparisaareen tiistaina 21. marraskuuta. Ottelu on samalla haalarimatsi, eli opiskelivat pääsevät seisomapaikoille vaivaiseen viiden euron hintaan!