16.01.2018 11:45
Sport kohtasi menneellä viikolla kaksi kertaa IFK:n ja kerran Tapparan. Joukkueen pistepussi kasvoi viikon aikana neljällä pisteellä, kun se haki ensin tiistaina Nordikselta yhden pisteen 1–2-jatkoaikatappioon päättyneestä ottelusta ja torstaina Hakametsästä kaksi pistettä 1–2-jatkoaikavoittoon päättyneestä ottelusta.
IFK:ta vastaan maalinteossa onnistui Tomi Körkkö. Tapparaa vastaan voiton sankareina kunnostautuivat tehot 1+1 nakutelleet Markus Nenonen ja Olavi Vauhkonen. Maalin suulla Jonathan Iilahti oli huippuvireessä torjuen IFK:ta vastaan 32 kertaa ja Tapparaa vastaan 31 kertaa.
Kolmen ottelun viikko päättyi 2–4-kotitappioon IFK:ta vastaan. Sport aloitti ottelun hyvin, mutta IFK takoi ratkaisun toisen erän ylivoimillaan. Kotkapaitojen maaleista vastasivat Sam Povorozniouk sekä kapteeni Erik Riska.
Meneillään olevan viikon ohjelmassa vaasalaisilla on kaksi ottelua. Lauantaina joukkue pyrkii katkaisemaan surkean kotiputkensa HPK:n kustannuksella. Sitä ennen vuorossa on kuitenkin tiistain kamppailu Pelicansia vastaan Lahden Isku Areenalla.
Sport ja Pelicans ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Sarjan avauskierroksella Sport haki Lahdesta kolme pistettä 3–5-voitolla ja uusi temppunsa myöhemmin Vaasassa 7–5-lukemiin päättyneessä maalijuhlassa.
Pelicans nappasi viime viikon kolmesta ottelustaan kaksi pistettä. Se kärsi vierastappiot SaiPalle ja JYPille, mutta voitti Ilveksen kotonaan Lahdessa Aleksi Rekosen jatkoaikamaalilla lukemin 5–4. Pelicans on tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena, mutta taistelee edelleen tiukasti suorasta paikasta puolivälieriin. Lahtelaiset kärsivät tällä hetkellä usean runkopelaajan loukkaantumisista, ja avuksi on kutsuttu miehiä Mestis-joukkue Heinolan Peliitoista.
Sportin kokoonpanosta puuttuu ainakin Mika Järvinen, joka sai lauantaina ilkeästi osumaa kiekosta seuratessaan ottelua vaihtopenkiltä. Tämä tarkoittaa viime viikon kaikki kolme ottelua pelanneelle Iilahdelle lisää näytönpaikkoja. Sportin paidassa nähdään lisäksi kaksi liigadebytanttia, kun 17-vuotias puolustaja Tobias Åkerman ja 20-vuotias A-nuorten pistehai Miro Lehtimäki nähdään ensimmäistä kertaa liigakaukalossa.
Pelicans–Sport pelataan tiistaina kello 18.30 alkaen.
Teksti: Olli Seppälä (olli.seppala@vaasansport.fi)
Sport kohtaa tulevana lauantaina Kuparisaaressa HPK:n. Kausikorttilaiset voivat tuoda otteluun kaverinsa ilmaiseksi seisomakatsomoon. Lue lisää kausikorttiedusta TÄSTÄ.