11.03.2019 16:27
Kuva: Samppa Toivonen
Vaasan Sportin kausi runkosarjassa 2018-19 on ollut huikea jännitysnäytelmä alusta saakka. Joukkue on osoittanut taistelutahtoaan ja henkistä vahvuuttaan useassa eri kohdassa. Nyt kun edessä on runkosarjan kaksi viimeistä peliä, on joukkue pelannut itselleen vielä kerran tilaisuuden punnertaa pudotuspeleihin. Edelleen toki mennään veitsi kurkulla ja vain voitot kelpaa.
Sport kohtasi viime viikonloppuna sarjajumbo Porin Ässät kahdesti. Perjantaina pelattiin Kuparisaaressa, jossa tehokkaasti paikoistaan viimeistellyt Ässät johti peliä vielä seitsemän minuuttia ennen loppua 1–3. Sport kuitenkin rutisti huikealla kirillä reilu kolmessa minuutissa rinnalle ja ohi. Ottelun ehdoton sankari oli kaksi maalia viimeistellyt ranskalaishyökkääjä Valentin Claireaux.
Lauantaina kaksikko kohtasi Porissa, jossa tahmean avauserän (1–0) jälkeen Sport sai ison vaihteen silmään toisessa vieden sen puhtaasti 0–5. Lopulta 2–6-vierasvoitto ja kolme pistettä nostivat joukkueen JYPin kantaan vain kahden pisteen päähän viimeisestä pudotuspelipaikasta.
Tiistai-illan vastustaja Turun Palloseura tulee varmasti ärsytettynä ja voitontahtoisena Vaasaan. Kuudesta viime ottelustaan viisi hävinnyt TPS on valahtanut sijalta 2 jo neljänneksi ja tarvitsee pisteitä pitääkseen kotiedun pudotuspeleissä. Ylöspäin olisi päästävä ainakin yksi sija jos haluaa välttää mahdollisissa välierissä ennakkosuosikki Kärpät. TPS on täynnä erittäin laadukkaita pelaajia ja kirkkaimpana tähtenä loistaa erinomaista kautta pelaava nuori Kaapo Kakko. Hän on löytänyt hyvän duon kultakypärä Oula Palveesta ja kaksikko pitääkin pystyä pimentämään jos haluaa voittaa. Viime viikolla joukkue sai riveihinsä odotetun pelaajan kun kapteeni Lauri Korpikoski pääsi vihdoin pelikuntoon.
Voiko enää jännittävämpää loppua runkosarjalle kuvitella? Joukkue tarvitsee nyt jos koskaan koko kaupungin tuen taakseen.
Vaasan Sähkö Areenan ovet sekä lipunmyynti avataan poikkeuksellisesti jo kello 17.00! OlviPubisssa vietetään kello 17-18 Happy Houria ja kello 17.30-18.00 pubissa vierailee A-nuorten pelaajia. Tervetuloa tervehtimään nuoria tähti ennen illan Liiga-ottelua!