Ennakko: Kolmen pelin viikko huipentuu TPS:ää vastaan

Sport–TPS LAUANTAINA 22.9.2018 kello 17.00 Vaasan Sähkö Areenalla.

ennakkoliput otteluun kätevimmin osoitteesta lippu.fi.

Sportin kauden ensimmäinen kolmen pelin härkäviikko päättyy Oktoberfest -tunnelmissa Kuparisaaressa lauantaina Turun Palloseuraa vastaan.

Sport aloitti viikon tiistain kotiottelulla HIFK:ta vastaan. Ottelun ensimmäinen kymppi mentiin vieraiden komennossa, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin kotkapaidat saivat peliä hallintaansa ja vahva karvaus oli myrkky helsinkiläisten pakeille.

Maalien muodossa edettiin tasatahtiin ja toisen erän 3–3-tilanne jäi lopulta varsinaisen peliajan tulokseksi, vaikka varsinkin pelin loppupuolella Sportilla oli useita paikkoja tehdä voittomaali, mutta Markus Ruusu HIFK-maalilla kesti. Ja kun itse et tee, niin kaveri tekee – jatkoajalla HIFK-hallinta tuotti 3–4-voittomaalin kahden maalin iltaa viettäneen Joonas Raskin osuessa hieman onnekkaastikin pienestä kulmasta.

Perjantaina Sport matkasi Ilveksen vieraaksi Tampereelle jääden heti alusta saakka telineisiin häviten lopulta tylyin lukemin 6–2. Peli oli oikeastaan ohi jo toisen erän alussa Ilveksen siirryttyä 4–0-johtoon. Ainoa valopilkku synkässä illassa oli uran ensimmäisen Liiga-maalinsa ja tehot 1+1 iskenyt hyökkääjä Miro Lehtimäki, joka pelasi kauden ensimmäistä otteluaan.

Lauantain vastustaja TPS on aloittanut kauden hyvin ja lukeutuu sarjan kärkijoukkueisiin. Lukkoa ja Kärppiä vastaan pelit ovat menneet jatkoajalle – Lukon joukkue kaatoi ja hävisi Kärpille. Kolmen pisteen voitot Kalle Kaskisen suojatit ovat ottaneet Ässistä ja viimeksi torstaina KooKoosta.

Tämän kauden TPS on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Maestrot Ilari Filppula ja Ilkka Heikkinen saavat hyvää tulitukea muun muassa sarjan kärkihyökkääjältä Oula Palveelta. Lisäksi joukkueen riveistä löytyy sarjan seuratuin nuori tähti – Kaapo Kakko. Palve varsinkin on kovassa tikissä tällä hetkellä: kahteen peliin mies on iskenyt peräti viisi maalia.

TPS on ollut viime vuosina haastava vastustaja Sportille ja sitä varmasti myös tällä kaudella pelkästään rosterinkin perusteella. Energiseen peliin pyrkivä Sport tarvitseekin loistavan kotiyleisönsä täyden tuen heti ensi minuuteista lähtien taistellakseen itsensä takaisin voittojen tielle.

NYT TAISTELLAAN!

Teksti: Taneli Jokela



SEURAA NÄITÄ!

SPORT #16 jesse paukku

Hyökkääjän viime kauden alku meni piloille loukkaantumisen takia, nyt mies on saanut treenata ehjän kesän ja se näkyy myös otteissa.

Paukku repii ja raataa laajalla säteellä kentällä antaen välillä maukkaita pommeja vastustajille.

Hakeutuu hyvin paikkoihin ja haastaa pakkeja kiekollisena ahkerasti – paikkoja on ollut, mutta vielä ei ole verkot heiluneet. Heiluuko lauantaina?

SPORT #88 jyri niemi

Vihdoinkin Sportilla on ylivoimalla selkeä viivapelote.

Puolustaja Niemi omaa erittäin painavan laukauksen, jota vastustajatkin välillä väistelevät. Tästä nähtiin hyvä näyte 5–3-ylivoimassa HIFK:ta vastaan, jossa Niemi valelaukauksen jälkeen niittasi ranteella Sportin 2–1-johtoon kauden toisella osumallaan (2+1).

Isokokoinen puolustaja, joka omissa siivoaa oman maalin edustaa tehokkaasti helpottaen sitä kautta maalivahtien työskentelyä.

tps #24 kaapo kakko

Yksi suomikiekon lupaavimpia junioreita on 2001 syntynyt TPS-hyökkääjä Kaapo Kakko.

Alkuvuodesta Kakko oli isossa roolissa alle 18-vuotiaiden voittaessa MM-kultaa ja nyt alkukaudesta hän on ottanut selkeästi paikkansa TPS-hyökkäyksessä.

Isokokoinen ja rohkea taituri on neljään peliin tehnyt tulokkaalle mukavat 2+1 pistettä.

tps #89 oula palve

Kesken viime kauden HPK:sta Turkuun siirtynyt hyökkääjä on vahva ehdokas tämän kauden pistepörssin voittajaksi.

Kahteen viime peliin Palve on tykittänyt neljä osumaa.

Erittäin taitava kiekollinen hyökkääjä, jonka kanssa pitää puolustajien olla koko ajan hereillä – jatkuuko kova pistetahti Kuparisaaressa?