Ennakko: Kasitien derbyn avausosa perjantaina Kuparisaaressa

Sport–ässät perjantaina 8.3. kello 18:30 Vaasan Sähkö Areenalla.

ennakkoliput otteluun kätevimmin osoitteesta lippu.fi.

Sportin viikko sisältää kaksi ottelua arkkivihollista Porin Ässiä vastaan. All In -tyylillä jatketaan, sillä mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat vielä olemassa.

Sportin viime viikko ei tuonut kaivattua täyttä pistepottia. Hienoa Tappara-vierasvoittoa seurannut kotiottelu SaiPaa vastaan perjantaina kaatui lopulta heikkoon viimeistelyyn ja vieraiden hyvään puolustuspelaamiseen. Kotkapaidat laittoivat kaiken peliin eikä yrittämisestä jäänyt tälläkään kertaa kiinni, lopulta onnikaan ei ollut enää myöten.

Vieraat karkasivat toisen erän alussa vastahyökkäyksellä 0–2-johtoon, joka lopulta riitti kolmeen pisteeseen vaikkakin Joel Kiviranta kavensi nopeasti ohjausmaalillaan. Sport painoi vimmatusti päälle niin toisen erän lopun kuin kolmannenkin erän, mutta ei pystynyt rikkomaan vieraiden puolustusmuuria maalin muodossa. Kertaalleen kiekko saatiin Frans Tuohimaan selän taakse, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomarit päätyivät hylkäämään osuman maalivahdin häirintänä. Kun muutama loistopaikka ei onnistunut, matkasivat pisteet Lappeenrantaan lukemin 1–2.

Viikonloppuna taistellaan Kasitien derbyn merkeissä Porin Ässiä vastaan. Kun neljä ottelua on jäljellä, omaa Sport vielä mahdollisuudet mukaan pudotuspeleihin. Se tosin vaatii muiden apuja ja voittoja kaikista neljästä pelistä.

Ässien kausi on ollut erittäin vaikea. Jo alkukaudesta juna lähti väärään suuntaan ja Mikael Kotkaniemi sai jättää valmennustehtävät Pasi Kaukorannalle. Sekään ei kääntänyt kurssia ja Ässät on pysytellyt selvästi sarjan hännillä koko kauden. Pelaajamyyntien jälkeen joukkueen rosteri on kaventunut huomattavasti, mutta se on myös avannut näytönpaikkoja nuorille pelaajille. Esimerkiksi maalivahti Kasperi Kotkaniemi ja hyökkääjä Otto Kivenmäki ovat kiittäneet lisääntyneestä vastuusta. Varsinkin viime otteluissa Ässät on taistellut hienosti ja haastanut vastustajat tosissaan voitosta. Tämän sai kokea vain vaivoin 4–3 keskiviikkona kotonaan voittanut Tappara.

Edessä on runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu. Kupletin juoni on jälleen selvä: vain voitto kelpaa.

NYT TAISTELLAAN - KAIKKI MUKAAN!