28.12.2019 10:00
Kuva: Samppa Toivonen
Sport palasi lyhyeltä joulutauoltaan tapaninpäivän kotiottelun merkeissä. Vierailija Ässät nousi avauserän 2-0 tappioasemasta lopulta 2-3 voittoon puolustaja Olli Vainion kolmannen erän ylivoimamaalin turvin. Sportin maaleista ottelussa vastasivat Turo Asplund ja Filip Riska.
Sportin vuoden 2019 viimeiseen kotiotteluun saapuu aina odotettu vieras pääkaupungista, Helsingin IFK. Hyvän syyskauden pelanneet Jarno Pikkaraisen suojatit ovat kiinni suorassa pudotuspelipaikassa ja otteet ovat parantuneet mitä pitemmälle kausi on edennyt. Täksi kaudeksi tehdyt hankinnat ovat osoittautuneet todella onnistuneiksi, kirkkaimpana HPK:sta siirtynyt kaksikko Teemu Turunen - Otto Paajanen. Näistä Turunen on ollut yksi syyskauden parhaista pelaajista Liigassa. Lisäksi maalille hankittu Frans Tuohimaa on ollut mies paikallaan ja toiminut usein joukkueen voiton takuumiehenä. Hankinnat stadissa eivät jääneet kesään vaan kesken kauden on myös reagoitu: Michael Keränen ja Ville Leskinen ovat nimiä, joilla höystettynä tämän kauden HIFK on yksi selkeä mestarisuosikki. Tapaninpäivänä sarjavitonen HIFK isännöi Pelicansia, joka haki hieman yllättäen 2-3 jatkoaikavoiton Nordikselta. Sport ja HIFK ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, molemmilla kertaa pisteet ovat matkanneet pääkaupunkiseudulle. Varsinkin lokakuun lopussa kärsitty 3-8 kotitappio on monelle tuoreessa muistissa ja tällä lähdetään hakemaan lauantaina revanssia.