Sport - Tappara; Gäster i toppform på besök

Aleksi Rekonen on joukkueen ykkösaloittajia.

Aleksi Rekonen är lagets bästa tekare.

 

Sportin voitoton putki venyi viime tiistain Ässät -tappion myötä jo seitsemään, mutta viikonlopun tuplavieraspeleistä oli tuomisina kolme pistettä, pienellä onnella niitä olisi voinut tulla enemmänkin.
Perjantaina Sport esitteli Blues -pelissä uusimman vahvistuksen, tsekkihyökkääjä Ivan Rachunekin, joka tekikin vakuuttavan debyytin kotkapaidassa. Mies tuo kokemuksellaan rauhallisuutta ja taitoa pelaamiseen. Bluesia vastaan nähtiin ehkä kauden ehjin Sport-peli. Karvauspelaamista oli hieman muokattu ja tuttua ylipelaamista ei nähty enää niin paljoa. Myös puolustuspää pystyttiin tilkitsemään hyvin, sillä Blues onnistui maalinteossa vain kertaalleen, senkin rankkarista. Sportin 2-1 voittoon riittäneet maalit iski Aleksi Rekonen sekä Erik Riska. 
Lauantaina Hämeenlinnassa hyvä vire jatkui ja joukkue oli pisteissä kiinni aivan viime sekunneille saakka, sillä ajassa 59:48 HPK teki voittomaalin 3-2 ylivoimalla. Peli oli kuitenkin osoitus siitä, että Sport on löytänyt jälleen punaisen langan pelaamisessaan.
Tiistaina Vaasaan saapuu tämän hetken kovin mahdollinen mittari, vahvassa tikissä oleva Tappara. Tamperelaiset aloittivat kautensa ailahdellen, mutta viime peleissä on kulkenut kovaa: joukkue on nollannut Ässät, Pelicansin ja Kärpät. Lisäksi se haki 1-2 voittolaukausvoiton vaikeasta Lappeenrannasta. Neljään peliin vain yksi omiin kertoo paljon joukkueen tämän hetken kunnosta. Maalivahti Juha Metsola on tulikuuma ja hänen ohittamiseen tarvitaan tiistaina kunnolla liikennettä maalin eteen. Tapparaa vastaan ei peliä jäähyltä voiteta, sen verran tehokasta on joukkueen ylivoimapeli maestro Olli Palolan johdolla. 
Sport lähtee kahden kotipelin viikkoon varmasti virtaa täynnä, sillä viikonloppu näytti että kun peli kulkee niin kaikki on voitettavissa. Maalivahti- ja puolustuspelaaminen on viime otteluissa ollut hyvällä tasolla ja Rachunekin tuodessa lisää käsiä hyökkäykseen näyttää paketti hyvältä. Kilpailu pelipaikoista käy kuumimmillaan ja jokainen pelaaja haluaa näyttää olevansa vastuun arvoinen. 
 (TEKSTI: TANELI JOKELA  KUVA: MARIA SUNDELIN)
Seuraa näitä:
SPORT #5 RACHUNEK Ivan
Erittäin vahvan kokemuksen Tsekin Extraliigasta sekä maansa maajoukkueesta omaava tsekkihyökkääjä Ivan Rachunek saapui vahvistamaan Sport-hyökkäystä viime viikolla. Tuo rauhallisuutta ja kokemusta kotkapaitojen hyökkäyspeliin. Pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Ensiesiintyminen Kuparisaaressa tiistaina, nähdäänkö myös miehen avausosuma?
SPORT #18 REKONEN Aleksi
Rekonen tekee tärkeää työtä nelosketjun sentterinä ja alivoiman tappajana. On myös joukkueen kärkialoittajia ja sitäkin kautta vastuuta tulee varsinkin tiukoissa paikoissa. Pelannut alkukauden yhdessä Tomi Körkön ja Joel Kivirannan kanssa ja kolmikko on myös luonut kiitettävästi maalipaikkoja, perjantain Blues -voitossa Rekonen onnistui myös maalinteossa.
TAPPARA #77 METSOLA Juha
Liigan kuumin pelaaja tällä hetkellä löytyy kirvesrintojen maalin suulta. Mies on pelannut kaikki Tapparan 14 ottelua huikealla 94,93% torjuntaprosentilla. Neljään viimeiseen peliin Metsolan taakse on tehty vain yksi maali ja saaliina kolme nollapeliä. Pystyykö Sport Kuparisaaressa venyttämään verkkoja Metsolan selän takana?
TAPPPARA #34 PALOLA Olli
Olli Palola nousi Liigan tähtitaivaalle muutaman mutkan kautta. Liigapelit alkoi Lukossa 2009, mutta sitä seurasi hissiliike Liigan ja Mestiksen välillä. Keväällä 2013 mies löi itsensä läpi Tapparassa ja kuuluu nykyään myös maajoukkueen vakiokalustoon. Erittäin juonikas, hyvän laukauksen omaava hyökkääjä, joka on varsinkin ylivoimalla otettava tarkkaan kiinni.

Denna vecka gästas Kopparön av två legendariska ligaklubbar. Tisdagskvällens gäst är Tammerforslaget Tappara som börjat hitta toppformen under sina senaste matcher.

Sportis förlustsvit hann iochmed Ässät förlust bli så lång som sju matcher men efter förra helgens dubbelmatcher kunde laget komma hem med tre poäng, dessa poäng med mersmak för det kunde ha blivit äben mer poäng.

I fredagsmatchen, mot Blues, kunde Sport presentera sin senaste förstärkning, den tjeckiska anfallaren Ivan Rachunek, som debuterade med bravur i Sport-tröjan. Han bidrar genom sin retur med ett lugnt och skickligt spel. Mot Blues visade Sport upp sin kanske mest kompletta laginsats för denna säsongia vastaan nähtiin ehkä kauden ehjin Sport-peli. Karvauspelaamista oli hieman muokattu ja tuttua ylipelaamista ei nähty enää niin paljoa, för Blues lyckades göra endast ett mål, och det genom ett straffslag. Sportis 2-1 vinst mål gjordes av voittoon Aleksi Rekonen och Erik Riska. 

Laget fortsatte till Tavastehus för en lördagsmatch och laget fortsatte med att spela bra, det var även bara några sekunder ifrån att komma poäng även i den matchen men HPK kunde snöpligt nog stänka in vinstmålet 3-2 i Powerplay då matchuret visade på 59:48. Matchbilden visade dock på att Sport hittat den röda tråden i sitt spel.

Tisdagens motståndare som anländer Vasa är en riktigt värdemätare då Tappara som börjat hitta storformen, kommer som motståndare. . Tammerforsarna startade säsongen trevande men nu har laget hittat sitt spel. De har i de senaste matcherna nollat Ässät, Pelicansin och Kärpät. Dessutom vann de på bortaplan mot SaiPa med 1-2 éfter straffar. Bara ett insläppt mål på fyra matcher säger mycket om lagets dagsform. Målvakten Juha Metsola är glödhet och för att överlista honom krävs det full rörelse framför kassen. Tappara vinnar man inte heller från utvisningsbåset då lagets powerplay lett av maestro Olli Palola varit mycket effektivt.

Sport kommer med full energi till veckas två hemmamatcher, för veckoslutet visade att när spelet flyter på så är laget med och strider om poängen mot samtliga lag i serien. Både målvakts- som försvarsspelet har varit i bra skick i de senaste matcherna och Rachunek bidrar med mera skicklighet offensivt, så paketet börjar så smånginom sitta. Den interna tävlingen om speltid är som hetast och samtliga spelare vill visa att de hör hemma på isen. 

 

SEURAA NÄITÄ!

 

SPORT #5 RACHUNEK Ivan
Med en gedigen erfarenhet från Tjeckiska Extraligan samt landslaget kom förra veckan den Tjeckiska anfallaren för att förstärka Sport anfallet. Bidrar med sin erfarenhet och lugn till Örnarnas anfallsspel. Kan spela både centralt som ytter. Debuterar på Kopparön på tisdag, kanske det även blir ett debutmål?

 

SPORT #18 REKONEN Aleksi
Rekonen gör ett viktigt arbete som center i den fjärde kedjan och som en viktig länk i boxplay. Han är även lagets bästa tekare och har genom det fått mycket ansvar i känsligare lägen. Har iår spelat mycket med Tomi Körkkö och Joel Kiviranta och trion har producerat flera målchanser, senast mot Blues blev det även ett mål för Rekonen.

 

TAPPARA #77 METSOLA Juha
Liigan kuumin pelaaja tällä hetkellä löytyy kirvesrintojen maalin suulta. Mies on pelannut kaikki Tapparan 14 ottelua huikealla 94,93% torjuntaprosentilla. Neljään viimeiseen peliin Metsolan taakse on tehty vain yksi maali ja saaliina kolme nollapeliä. Pystyykö Sport Kuparisaaressa venyttämään verkkoja Metsolan selän takana?

 

TAPPPARA #34 PALOLA Olli
Olli Palola tog steget upp till Ligans stjärnspelaregarde efter några omvägar. Ligadebuten kom med Lukko 2009, men efter det var det av och an mellan Ligan och Mestis för Palola. Under våren 2013 slog han defintivt igenom i Tappara och hör numera till landslagets självklara val. En mycket finurlig spelare som besitter ett bra skott och särskilt under powerplayet är han spelaren att hålla ett extra öga på.

 

(TEXT: TANELI JOKELA  FOTO: MARIA SUNDELIN)