Mika Järvinen: "Jag kan garantera att jag kommer att ge mitt allt varje kväll för Vasa Sport."

Haastattelussa Vaasan Sportin maalivahti, Mika Järvinen. Järvinen oli kirjoitushetkellä operoinut Kotkapaitojen maalilla 13 ottelun verran. Näissä torjuntaprosentti-lukemaa koristaa desimaalit 90,31, keskiarvolta 2,66 maalin verran oli miehen selän takana verkko ottelujen aikana soinut. Miehen recordi, voitot – tasapelit – häviöt, näyttivät kirjoitushetkellä lukemia 4-3-6.
Mika Järviselle kausi Vaasan Sportissa on miehelle ensimmäistä laatuaan. Järvinen on edustanut eri Liiga-seuroja uransa aikana, muun muassa KalPaa, HPK:ta ja Jokereita. Tämän listan jatkoksi on nyt saatu myös Liiga-joukkue Vaasan Sport.
- Vaasaan päätyminen oli monen asian summa. Tästä mahdollisuudesta oltiin jo edellisinä vuosina puhuttu, mutta silloin puheet eivät vielä muuttuneet niin konkreettisiksi, että meikäläistä olisi täällä Vaasassa vielä nähty. Nyt, kuitenkin voisi sanoa, kun kaikki palikat loksahtivat paikalleen, ja selvästi oli aistittavissa niin minun kuin seurankin puolelta palavaa halua tehdä tästä hyvä, yhteinen juttu, niin päätös oli lopulta selvä.
Ja mikäs täällä ollessa, niin kentällä kuin sen ulkopuolella homma toimii. Ei mitään valittamista, olen viihtynyt kyllä tosi hyvin. Kaikki on kunnossa.
Niin Järvisellä kuin koko Sportin joukkueella otteet alkukauden Liiga-mittelöissä ovat olleet ailahtelevaisia.
- Henkilökohtaisella tasolla, kauden alku on ollut heikkoa tekemistä, mutta nyt viimeisissä otteluissa olen saanut pelistä huomattavasti paremmin kiinni. Hiljaa hyvä tulee!
Hattulassa syntynyt Järvinen pelasi juniorivuodet naapuripaikkakunnalla Hämeenlinnassa. Vuonna 2005, B-juoniori-ikäisenä, kasvattiseura-HPK sai jäädä, kun nuoren miehen rintapieltä oli määrä koristaa KalPan logo.
- Meillä oli siihen aikaan paljon hyviä veskareita HPK:ssa; Harri Säteri, Juha Toivonen, Mikko Tolvanen. Yksinkertaisesti, ei Järvisen pojalle riittänyt peliaikaa, ja päätin, että haluan seuraan, jossa pääsee kunnolla tosissaan pelaamaan. Sitten kävi hyvä tuuri, kun minä tunsin nykyään IFK-paidassa vaikuttavan Juuso Puustisen Kuopiosta. Juteltiin siinä sitten hänen kanssa niitä näitä, kunnes kävi ilmi, että ne (KalPa) tarvitsisi toista maalivahtia. Siitä hetkestä aikalailla viikko eteenpäin ja löysinkin itseni Kuopiosta Pekka Virran vetämässä jäätreenejä.
Joulukuun neljätenä, vuonna 2008, pysähtyi suomalainen kiekkokansa. Vielä tänäkin päivänä, Liiga-historian ainoana maalivahtina on Mika Järvinen onnistunut maalinteossa. Tämä syntyi vieraskaukalossa Rauman Äijänsuolla, kun Järvinen lähetti kiekon oman maalinsa nurkalta kiekon aina Lukko-maaliin asti. Suomalaiseen Liiga-kiekon historiaan kirjattiin digitaalit 59.17.
- Olihan se varsinkin näin jälkeenpäin muisteltuna tosi spesiaalia, rehellisesti sanottuna se hetki meni jotenkin todella ohi silloin. Iso juttuhan se oli jo silloin, eikä sitä nuorena edes tajunnut, vanhempana sitten kylläkin ymmärsi mitä tuli oikein tehtyä ja kyllä sitä näin jälkeenpäin muistelee ylpeänä ja iloisena. Toivottavasti onnistuisi vielä joskus toistekin!
Liiga-kiekon lisäksi on Järvinen päässyt niittämään mainettaan maineikkaassa KHL-liigassa Amur Khabarovskin riveissä. Suomalaisten keskuudessa on usein mediassa puhuttu, miten Venäjällä kaukalon ulkopuolella tekemistä on vaikea keksiä. Järvinen komppaakin näitä puheita.
- No, eihän siellä sinänsä kaukalon ulkopuolella ole varsinaisesti elämää. Kieli on siellä aivan eri, joten et oikein pysty kommunikoimaankaan. Kaupunki oli itsessään ihan hieno ja olihan siellä muutama kiva kahvilakin. Onneksi en ollut tilanteen ainut uhri, sillä jengissä oli muitakin mukavia ulkomaalaispelaajia. Loppujen lopuksi, tuntui, että se aika meni siellä tosi äkkiä. Vierasreissut olivat pitkiä ja ne veivät aikaa.
Amur-visiitin jälkeen, Järvinen oli uudessa tilanteessa. Miehellä ei ollut varmuutta ensi kauden suunnitelmista. Seuraavaksi Järvinen avaakin näitä tuntojaan ja kertoo, mistä seuraavan kauden työpaikka heinäkuun kynnyksellä löytyi.
- Joo, tilanne oli pitkään sellainen, ettei tulevan kauden sopimusta näkynyt. Siinä sitten sitä yhteydenottoa odoteltiin aika pitkään, eikä mitään kuulunut. Sitten alkoikin jo olla heinäkuu, ja tässä vaiheessa tiesin, etten aloita kautta samanaikaisesti kuin muut. Pettymyksellähän niitä ensimmäisiä fiiliksiä voisi kuvailla, mutta jälkeenpäin mietittäessä itselle se oli ehkä hyväkin juttu, siinä ehti keräämään ajatuksia ja itseään. Sitten yhtäkkiä tuli Saksasta soitto, että tuletko kolmeksi viikoksi pelaamaan EC Kassel Huskiesiin maan toiseksi korkeinta sarjatasoa, DEL 2:sta, ja sitten päätin lähteä sinne.
Oli siellä sarjassa hyviäkin pelaajia, mutta tottakai se on aivan erilainen sarja verrattaessa osaltani jo koluttuihin sarjoihin.
Haastattelun lopuksi, kysyimme miehen nykyhetkisestä tilanteesta aina tulevaisuuden näkymiin asti.
- Näkisin, että ollaan saamassa tätä omaa hommaa toimimaan paremmin peli peliltä. Näiden puolustajien takana on helppo pelata, meillä on hyviä jätkiä siinä, eikä minulla ole mitään valittamista tässäkään asiassa.
Ja mitä tulee tavoitteisiin, niin sekä henkilökohtaisella tasolla, että joukkueen näkökulmasta, ne kulkee käsi kädessä. Eli, jos me onnistutaan täyttämään joukkueena se meidän tavoite, että ollaan kympin sakissa tällä kaudella, niin silloin on myös omatkin tavoitteet täyttyneet.
Tulevaisuudesta on mahdoton puhua, mutta sen voin sanoa, että olen tykännyt Vaasasta todella paljon. Ja pidän huolen siitä, että annan joka ilta itsestäni kaiken Vaasan Sportille.

 

 

 

Vasa Sports målvakt Mika Järvinen är följande intervju objekt. Järvinen har i skrivande stund stått i mål i 13 av Sports matcher denna säsong. Räddningsprocenten visar på 90,31 och i medeltat släpper han in 2,66 mål / match. Under dessa 13 matcher är statistiken följande 4-3-6 (vinster - oavgjorda - förluster).

 

Mika Järvinen har har spelat på en hög nivå i Sport-tröjan denna säsong. Under sin karriär har han även hunnit spela för några andra ligaklubbar också, så som Kalpa, HPK och Jokerit. 

 

- Hur det slutligen blev Vasa beror på flera olika saker. Trots att denna möjlighet funnits redan i några år var det inte före nu som det blev verklighet. Nu föll alla pusselbitar på plats, och det fanns både från klubbens och från min egen sida brinnande iver att göra någonting bra av detta, så valet var sist och slutligen ganska självklart. Hittils har jag trivts mycket bra, allting fungerar, både på och utanför planen.

 För både Järvinen själv och laget har prestationerna under säsongen varierat.


- Jag började säsongen svagt, men nu på sistone har jag gjort betydligt bättre ifrån mig på matcherna, så sakta mak tror jag det kommer bli riktigt bra!


- Vi hade på den tiden flera duktiga målvakter i HPK så som; Harri Säteri, Juha Toivonen och Mikko Tolvanen, så det fanns helt enkelt inte plats för mig. Då bestämde jag mig för att jag vill till en klubb där jag får speltid. Så en gång då jag satt och diskuterade dittan o dattan med Juuso Puustinen från Kuopio som idag håller till i HIFK så kom det på tal att Kalpa var i behov av en målvakt, och en vecka senare så var jag i full gång med isträningen med tränaren Pekka Virta.

 

 Järvinen är född i Hattula, och spelade som junior i Tavastehus. År 2005, som B-junior böt han från fostrarföreningen HPK till Kalpa.

 Mika Järvinen skrev in sig i historieböckerna 4.12.2008 då han som enda målvakt i finska ligan lyckats göra mål. Detta inträffade i en bortamatch mot Lukko, där Järvinen lyckades vid spelade 59.17 pricka rätt från hörnet av eget mål. 

 


- Visst var det speciellt, men ärligt talat så förstod jag nog det inte riktigt då. Först nu som äldre förstår man vad man åstadkom. I dagens läge ser jag tillbaka på situationen med glädje och stolthet. Hoppas jag lyckas med det någon fler gång!


Förutom Liga-erfarenheten så har Järvinen fått pröva på spel i den högkvalitativa KHL-ligan med Amur Khabarovski. Bland finländarrna som spelat i KHL har det ofta i media påtalats att det i Ryssland varit svårt att hitta på saker att sysselsätta sig med utanför själva hockeyspelandet. Järvinen understryker även detta påstående.

- Nå, inte var det särskilt mycket liv utanför själva hockeyspelandet. Språket är ju obekant vilket innebär att det är svårt att kommunicera. Staden var i sig helt fin och det fanns några fina kaféer. Turligt nog var jag inte den enda i den situationen då vi ju hade ett gäng med trevliga utländska spelare. Till slut kändes det som tiden där gick jättesnabbt. Bortamatcherna var långa och till dem gick det mycket tid.

Efter Amur-visiten stod Järvinen inför en ny situation. Han hade inga säker information om den kommande säsongens planer. Järvinen belyser nedan denna situation och vart han sedan styrde skutan.

- Jåå, situation var sådan att det inte dök upp något kontraktsförslag för den stundande säsongen. Vi väntande en tid på att bli kontaktade men inget hördes. Det hade redan blivit juli månad och jag insåg att jag inte kommer att påbörja säsongen på samma gång som de andra. Besvikelse är väl den känsla som beskriver den stunden men såhär i efterhand så var det en bra sak, jag hann med att samla mina tankar och tänka på mig själv.  Sedan kom det plötsligt ett samtal från Tyskland om att skulle jag ha intresse för att komma och spela tre veckor med EC Kassel Huskies i den nästhögsta divisionen, DEL 2, och jag beslöt mig då för att fara dit. Nog fanns det en hel del bra spelare i den serien också men det var ändå en helt annan serienivå än vad jag varit med om och vad jag skolats för.


Till intervjuns slut frågade vi om kommentarer rörande nuläget samt framtidsutsikter.

- Jag anser att spelet vårt blir bättre match för match. Bakom dessa försvarare är det lätt att spela, vi har bra typer på positionerna och jag har inget att klaga på. Vad det kommer till målsättningarna, såväl de egna som lagets, så går de nu hand i hand
. Dvs om vi lyckas nå lagets mål, att placera oss bland de 10 främsta iår, så har vi på samma gång även uppnått mitt personliga mål. Om framtiden är det omöjligt att prata men det kan jag säga att jag tyckt jättemycket om Vasa. Jag kan garantera att jag kommer att ge mitt allt varje kväll för Vasa Sport.


(TEXT: OSKARI KOSKI, FOTO: JIMMY ESSELSTRÖM / VAO)