Ville Immonen palaa Sportiin Pohjois-Amerikasta


Ville Immonen Sportiin 2-vuotisella Sopimuksella USA:N NCAA yliopistosarjasta - Sopimukseen sisältyy koeaika elokuun loppuun

Sportissa U16, U18 ja U20-ikäluokat pelannut Ville Immonen palaa Vaasaan 2-vuotisella sopimuksella. Sopimukseen kuuluu koeaika elokuun loppuun saakka. Ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan Immonen voitti Sportin kanssa U20 SM-pronssia ollen pudotuspelien toiseksi tehokkain Sport-pelaaja. Yliopistovuodet Immonen pelasi New Yorkin osavaltiossa Union Collegessa ja Ohiossa Bowling Green State Universityssä. Pelipaikaltaan raamikas seinäjokinen pelaaja on keskushyökkääjä.

Urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma on tyytyväinen, kun jälleen yksi alueen pelaajista kotiutuu Sport-paitaan:

-Ville Immosesta voidaan mielestäni puhua oman junioripolun kasvattina. Saapui Vaasaan aikanaan U16-ikäluokkaan ja ensimmäinen vaihe Sport -uraa huipentuikin U20 SM-pronssiin. Kuuden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden aikana hän on kasvanut ihmisenä ja urheilijana sekä tietysti sitä kautta myös pelaajana. Hän on ottanut isoja steppejä nimenomaan pelaajana ja on erittäin mielenkiintoista nähdä miten Ville pystyy sopeutumaan tähän peliin. NCAA sarjana on kovatasoinen sarja, josta on tullut tosi hyviä pelaajia Liigaan ja uskon, että myös Ville pystyy auttamaan tätä joukkuetta ja ottamaan joukkueesta roolin, joka tarjolla on.

Immosen pelityyliä Pajuluoma kuvailee rosoiseksi ja luotettavaksi:

-Immonen on vahva kahden suunnan sentteri, ja sillä paikalla Ville tullee pelaamaan myös tulevalla kaudella Sportissa. Seuratessamme häntä silmiin pistävää on hänen luotettavuutensa, minkä lisäksi ero hyvällä ja huonolla päivällä on hyvin pieni. Immonen on oppinut vuosien aikana hyvin pohjois-amerikkalaisen pelityylin ja varmasti sen vuoksi kaivattua rosoisuutta löytyy miehen otteista. Kaikkiaan luotettava, isokokoinen ja hyvässä iässä oleva paluumuuttaja, Pajuluoma avaa Immosen pelillistä taustaa.


Mikä on NCAA?

NCAA (National Collegiate Athletic Association) on Yhdysvaltojen yliopistourheilun kattojärjestö, joka järjestää myös korkeimman tason yliopistojääkiekkoa. Division I (jossa Ville Immonen on pelannut) on Yhdysvaltojen korkein yliopistojääkiekon sarjataso ja yksi tärkeimmistä reiteistä NHL:ään. Sarjassa pelaa noin 60 yliopistojoukkuetta, ja kausi huipentuu keväiseen Frozen Four -turnaukseen, jossa ratkotaan sarjan mestaruus. Vuosittain noin 60–70 NCAA-pelaajaa siirtyy NHL-organisaatioihin, joko suoraan NHL-joukkueisiin tai heidän farmiseuroihinsa (yleensä AHL:ään). Tämä luku vaihtelee hieman vuosittain riippuen mm. varaustilaisuuden ikäluokasta ja siitä, kuinka moni pelaaja päättää jättää yliopiston kesken. Esimerkiksi kaudella 2024–25 College Hockey Inc. listasi yli 60 NCAA-pelaajaa, jotka allekirjoittivat ammattilaissopimuksen NHL-joukkueiden kanssa kauden päätyttyä. Suomalaisten määrä sarjassa on yleisesti ottaen melko vähäinen, mutta viime vuosina NCAA:sta on siirtynyt myös Liigaan pelaajia kuten: Jami Krannila, Aapeli Räsänen, Julius Mattila, Veeti Miettinen, Ottoville Leppänen, Filip Lindberg, Kasper Björkqvist ja Aarne Talvitie.


Ville Immosen uratilastot