TULOS TAI ULOS
Sportin ja Jukureiden puolivälieräsarja huipentuu tänään Kuparisaaressa klo 18:30 pelattavaan seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun. Pelin henki on molemmille raaka: tulos tai ulos.
Viime sunnuntain jälkeen kaikki näytti erinomaisen hyvältä Sportin kannalta kun joukkue kävi hakemassa voiton Mikkelistä ja siirtyi sarjassa 3-1 johtoon. Tiistaina Vaasassa oli ensimmäinen paikka katkoa sarja ja ensimmäisen erän jälkeen näyttikin hyvältä 2-1 johdossa. Mutta kun toisessa erässä ei saatu peliä tapettua, teki Jukurit erän lopussa koko sarjan ainakin toistaiseksi kääntäneen tasoitusosuman. Maali kipsasi Sportin, Jukurit kiitti ja kumarsi iskien kolmanteen erään vielä kahdesti siirtäen ratkaisua torstaille Mikkeliin. Torstaina nähtiin erittäin kurinalainen ja tasainen vääntö, joka jatkui maalittomana koko 60 minuuttia. Ratkaisu nähtiin jatkoajan alussa kun ensin Sportilla oli hyvä paikka maalintekoon kuitenkaan siinä onnistumatta ja Jukurit iski tehokkaasti vastaan. Mikko Laine tälläsi pudotuspelien ensimmäisen osumansa makeaan paikkaan vieden sarjan siihen kuuluisaan Game Seveniin.
Torstaina vahvasti varamiehisenä esiintynyt Sport saa tänään askiin lähes täyden miehistönsä ja ratkaisuottelu ei jää ainakaan siitä kiinni. Suurin ongelmakohta on tämän kauden pleijareissa ollut maalinteon epätasaisuus. Ensimmäisessä pelissä osuttiin kolmesti, sen jälkeen vedettiin yli 100 minuuttia ilman osumia ketsuppipullon auetessa hetkellisesti niin kolmannen kuin neljännen pelin viimeisillä kympeillä. Viidennessä osuttiin kahdesti avauserässä ja nyt on taas takana se pitkälle yli 100 minuuttia ilman maalin maalia. Paljon on noissa lukemissa myös loistavan Jukurivahti Oskari Setäsen ansiota, mutta huolestuttavan vähän ollaan kunnollisia maalipaikkoja pystytty luomaan. Joukkueessa löytyy maalintekopotentiaalia vaikka muille jakaa ja tänään on viimeinen hetki kaivaa se esiin. Nyt on johtavien pelaajien aika astua vahvemmin esiin ja ottaa ratkaisijan viittaa itselleen. Tämä on myös se osa-alue, jossa varmasti täyden kotihallin tuki tulee tarpeeseen.
Kuva: Samppa Toivonen
Vastustaja Jukurit on parantanut menoaan tasaisesti. Ikinuori maestro Pasi Järvinen johtaa joukkojaan itseluottamusta uhkuen ja yksi oleellinen asia pelien venymiseen seitsemänteen on ollut mikkeliläisten karvan verran parantunut erikoistilannepelaaminen. Ei se toki heilläkään vielä mitään taidetta ole ollut, mutta tiistaina Vaasassa joukkue oli alati vaarallinen yv:llä tehden myös kaksi ratkaisevaa kaappia. Tänään täytyy jättää kaikki turhat jäähyt pois ja pystyä itse haastamaan kaveria rikkomaan.
Illalla nähdään näiden kahden hienon Mestisseuran viimeinen kohtaaminen ainakin hetkeen tällä tasolla. Ja mikä sen parempi lopetus sarjan viime vuosien suvereeneille hallitsijoille kuin seitsemäs peli Kuparisaaressa. Latausta varmasti löytyy niin kentältä kuin katsomosta. Nyt saa huutaa!
“hockey-sport, eteenpäin, emme koskaan luovuta, ollaan aina mukana, seistään teidän rinnalla, hockey-sport, eteenpäin, emme koskaan luovuta, ollaan aina mukana, seistään teidän rinnalla”
Teksti: Taneli Jokela (Hapa Bragge)